Huutoa ja apolodeja. Halauksia, onnen kyyneleitä ja leveä hymy. On sunnuntai 7. joulukuuta 2014 ja lahtelainen Jeena Kantosalo on juuri voittanut junior handlerin Suomen mestaruuden.

Harmaalta taivaalta tipahtelee märkiä hiutaleita, mutta lahtelaiskaksiossa on lämmin tunnelma: suurelle pöydälle levitetty punainen liina ja harkitusti asetellut koristeet paljastavat, että täällä asuu jouluihminen. Jaloissa pyörii kaksi labradorinnoutajaa, joiden kasvoilla näkyvät eletyt vuodet.

Asunnon ja koirien emännän, 17-vuotiaan Jeena Kantosalon silmissä tuikkii sama aurinkoinen hymy kuin vajaa viikko aiemmin Messukeskuksen Areenalla, jossa hänet kruunattiin vuoden 2014 junior handlerin Suomen mestariksi.

– Aluksi en tajunnut sitä, voitto oli varsinainen shokki ja täysi yllätys, Jeena muistelee.

Junior handler on 10–17-vuotiaille nuorille tarkoitettu koiranesittämiskilpailu. Junior handleriin osallistuvan koiran tulee olla puhdasrotuinen ja rekisteröity, mutta koiraa kehässä ei varsinaisesti arvostella. Sen sijaan arvostelun painopiste on koiran hyvässä kohtelussa ja yhteistyössä koiran ja esittäjän välillä.

Lahden lyseossa toista vuottaan opiskeleva ja urasta kauppatieteiden parissa haaveileva Jeena käy vapaa-ajallaan kuntosalilla ja lenkkeilee kahden koiransa, Dellan ja Dionan kanssa. Ensimmäinen koira Jeenan perheeseen tuli äidin silloisen miesystävän mukana Jeenan ollessa reilusti alle kymmenenvuotias. Vuonna 2005 perheeseen hankittiin keltainen labradorinnoutaja Della ja pari vuotta myöhemmin musta Diona.

Koiranäyttelyharrastus alkoi Dellan myötä: sijoituksessa ollut koira piti viedä näyttelyyn, ja heti ensimmäisessä kilpailussaan se palkittiin rotunsa parhaana. Marraskuussa 2008 järjestetyssä Jyväskylän kansainvälisessä koiranäyttelyssä Jeena kilpaili ensimmäistä kertaa junior handlerissa ja sijoittui neljänneksi. Seuraava kilpailu Helsingin Messukeskuksen Voittaja-näyttelyssä toi tuoreelle harrastajalle nuorempien ikäryhmän voiton.

Menestys kannusti jatkamaan ja seuraavat neljä vuotta Jeena kiersikin aktiivisesti Suomea osallistuen lähes kaikkiin vuoden aikana järjestettyihin SM-osakilpailuihin. Ahkera kiertäminen tuotti tulosta, sillä Jeena ei taistellut Suomen mestarin tittelistä tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

– Olen päässyt finaaliin nyt neljänä vuonna putkeen. Ensimmäisellä kerralla pääsin kymmenen parhaan joukkoon, toisella kerralla en päässyt jatkoon, kolmannella kerralla olin neljäs ja nyt voitin, kertoo tammikuussa Turun näyttelyssä SM-osakilpailun voittanut Jeena.

jeena5Suurimman osan kilpailuistaan Jeena on kisannut yhdessä oman koiransa Dionan kanssa. Myös Suomen mestaruus tuli tutun noutajavanhuksen kanssa. Jeenalle oli itsestäänselvyys, että hän kilpailisi uransa viimeisen kilpailun juuri oman koiransa kanssa. Koiran, jonka hän tuntee kaikkein parhaiten ja joka tietää jo pienestä eleestä, mitä omistaja toivoo sen tekevän.

– Syksyn alussa löysin Dionalta nisäkasvaimen, joka piti leikata. Jännitin, ehtivätkö karvat kasvaa takaisin ennen finaalia, mutta onneksi ne ehtivät ja Diona parantui muutenkin hyvin, Jeena kertoo.

Junior handler on antanut nuorelle koiraharrastajalle kimpun onnellisia kokemuksia ja paljon samantyyppisiä ihmisiä, joista on tullut hyviä ystäviä. Jeenan mukaan kaikille junior handlereille on tärkeää, että kehässä on kivaa, joten ilmapiiri on positiivinen. Harrastajien keskuudessa vallitseva hyvä henki näkyy ja kuuluu myös SM-finaalissa, jonne lajin harrastajat kokoontuvat vuosittain kannustamaan mestaruudesta taistelevia ystäviään.

Vaikka Jeena kisasi suurimman osan junior handler -kilpailuistaan oman koiransa kanssa, hänellä on kokemusta myös useiden muiden rotujen esittämisestä. Esimerkiksi partacollieita ja jackrusselinterriereitä nuori handler on esittänyt paljon. Jeenan suosikkirotuja ovat energiset noutajat ja terrierit. Haaveissa siintää oma sileäkarvainennoutaja, jollaista Jeena toivoo kisakaverikseen myös maaliskuussa järjestettävään Cruftsiin, maailman suurimpaan koiranäyttelyyn, jonne hän pääsee edustamaan mestaruutensa myötä Suomea.

jeena2

– Olen reissannut paljon sekä koiranäyttelyissä että muuten, mutta Cruftsissa en ole ikinä aiemmin ollut. Sinne lähteminen on tosin aina ollut unelmani.

Vaikka Jeenan koko junior handler -ura on ollut menestyksekäs, kruunasi viimeinen, handlerin omien sanojen mukaan uskomaton kilpailuvuosi koko uran: Jeena edusti Suomea sekä Euroopan – että maailmanmestaruuskisoissa, voitti Pohjoismaiden mestaruuden ja oli mukana PM-hopeaa napanneessa Suomen edustusjoukkueessa. Salpausselän kennelpiirin piirinmestaruus tuli sekä tänä että edellisenä vuonna.

Mikä tekee Jeenasta niin hyvän handlerin? Suomen mestaruus -finaalin tuomaroineen Hilla-Tuuli Keräsen mukaan Jeena pystyi Dionan temppuilusta huolimatta rauhoittamaan tilanteen hyvin ja palauttamaan kontaktin koiraan. Vaatimaton Jeena itse mainitsee vahvuuksikseen juuri kontaktin Dionan kanssa sekä sen, että koira ymmärtää omistajansa elekieltä.

Koska Jeena on jo täyttänyt 17, hänen junior handler -uransa Suomessa on ohi. Jatkossa hän aikoo keskittyä esittämään koiria rotukehien puolella.

– Kaikkein eniten haluan olla mukana Kennelliiton nuorisotoiminnassa. Olisi hienoa olla esimerkiksi nuorisovastaava joskus tulevaisuudessa. Lisäksi olisi kiva päästä joskus itse tuomaroimaan junnuja, Jeena suunnittelee.

Lopuksi on vielä pakko kysyä Suomen parhaalta handlerilta, mitä vinkkejä hän antaisi muille koiranäyttelyharrastajille.

– Ei kannata ajatella vain voittamista, vaan keskittyä tekemään koiran kanssa hyvä suoritus. Sekä rodun että koirayksilön tunteminen on toki tärkeää, mutta kaikkein tärkeintä on hauskanpito!

Kun Jeena puhuu aurinkoisen hymynsä takaa hauskuuden merkityksestä, häntä on helppo uskoa.

jeena4

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.