Koiran vuosi on seitsemän ihmisen vuotta, sanotaan. Tämähän ei lainkaan pidä paikkaansa, jos tutkimustuloksia on uskominen: seitsemän onkin oiva suhdeluku vain yleisesti koiran ikääntymistä ymmärtäessä.

Ensinnäkin, koirahan saavuttaisi sukukypsyyden ihmisiin verrattuna seitsemän vanhoina, ja jotkut rodut eläisivät 150-vuotiaiksi, jos seitsemän laskusääntö toimisi. Koirat kasvavat nopeammin kuin suhdeluku edellyttäisi, toisin sanoen ne saavuttavat aikuisuuden noin puolentoista vuoden vanhoina. Lisäksi rotujen välissä on eroja: isot koirat kuolevat nuorempina, siis ikääntyvät nopeammin kuin pienet koirat.

Liity Kuonon Koiraperheeseen 🐶

Saa viikoittainen yhteenveto parhaista koiranhoidon artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Eräässä 1950-luvulla tehdyssä analyysissa pääteltiin, että koira kehittyy ensimmäisen elinvuotensa aikana 20-kertaisesti ihmiseen verrattuna. Tämän jälkeen ikääntyminen hidastuu suhteellisesti, ja saavuttaa koiran vanhuudessa suurinpiirtein suhdeluvun 5:1.

Lähteet: wsj.com, howstuffworks.com

Kuva: Wikimedia Commons

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.


Saa Kuonon parhaat koiranhoidon artikkelit kätevänä e-kirjana! Yli 60 sivua koiranhoitoon liittyviä vinkkejä ja oppaita. Lataa ilmainen kirja nyt!

Lataamalla e-kirjan liityt myös Kuonon viikkokirjeeseen, jonka voit peruuttaa milloin tahansa.