Samaan aikaan, kun ihmiset sairastavat flunssan kourissa, koirien keskuudessa leviää kennelyskä. Tauti ei yleensä ole sen vaarallisempi terveelle koiralle kuin flunssa ihmiselle, mutta erityisesti pennuille ja iäkkäille koirille tauti voi olla vaarallinen.

Syksyn tullen taudit pääsevät leviämään, kun koirat kohtaavat taas useammin erilaisten harrastusten parissa, kuten koirapuistoissa, metsästysreissuilla, näyttelyissä ja agilityradoilla. Kennelyskä tarttuu pisaratartuntana erittäin helposti koirasta toiseen esimerkiksi niiden nuuhkiessa toisiaan, mutta se voi levitä myös sairaaseen koiraan kosketuksissa olleiden ihmisten tai tavaroiden välityksellä.

Taudin taustalla voi olla useita taudinaiheuttajia, viruksia tai bakteereja, mutta yleisin kennelyskän aiheuttaja on Bordetella bronchiseptica -bakteeri. Kennelyskän itämisaika on taudinaiheuttajasta riippuen 1–14 päivää.

Kennelyskän oireet vaihtelevat tapauskohtaisesti lievistä erittäin rajuihin oireisiin. Yleisin oire on kuiva ja hakkaava yskä, joka tulee kohtauksittain ja pahenee rasituksen myötä. Koira saattaa myös kakoa limaa ja vaahtoa, ja lisäksi sen silmät ja nenä voivat vuotaa. Lievä kennelyskä paranee yleensä itsestään parin viikon kuluessa, kunhan koira saa tarpeeksi lepoa.

Vakavammissa tapauksissa koiralle nousee kuume ja se menettää ruokahalunsa. Kennelyskästä voi kehittyä keuhkotulehdus, joka vaatii aina eläinlääkärin hoitoa. Jos koiran vointi heikkenee tai koira on pentu tai vanha, on syytä käydä eläinlääkärissä.

Kennelyskää voi ennaltaehkäistä rokotuksilla ja hyvällä hygienialla

Kennelyskää voi ennaltaehkäistä ottamalla vuosittaisen rokotesuojan kennelyskää vastaan. Suomessa on saatavilla rokotteita, jotka sisältävät kennelyskän merkittävimmät aiheuttajat. Rokote annetaan joko nenäsumutteena tai pistoksena. Mikään rokote ei kuitenkaan anna täydellistä suojaa kennelyskää vastaan, koska taudilla on niin monia eri aiheuttajia.

Toinen tapa ennaltaehkäistä tartuntaa on välttää koirakontakteja pahimpina kennelyskäkausina. Mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä välttää lähikontaktia toisiin koiriin ja varoa paikkoja, joissa liikkuu paljon koiria.

Mikäli oma koira sairastuu, on se pidettävä erillään muista koirista. On suositeltavaa, että koira pidetään karanteenissa vielä kaksi viikkoa oireiden loppumisen jälkeenkin.

Myös hygieniasta huolehtimalla taudin leviämistä voi koettaa hillitä. Koirien tarvikkeet, kuten häkit ja kupit, on säännöllisesti puhdistettava ja desinfioitava. Koiria käsittelevän ihmisen kannattaa myös pestä ahkerasti käsiään, jottei tauti leviä ihmisen mukana.

Lähde: www.kennelyska.fi
Kuva: Wikimedia Commons/Yuya Sekiguchi

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna 2019 on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.