Videot

Tästä kaikki alkoi: kotimaisen koirataikurin ensivideolla jo miltei 20 miljoonaa katselua

Taikuri ja mentalisti Jose Ahonen on erikoistunut koirien kanssa suoritettuihin taikatemppuihin, ja hänen videoillaan on kymmeniä miljoonia katselukertoja Youtube-kanavalla. Mutta muistatko vielä, miten kaikki alkoi? Tässä klassikoksi muodostunut, parin vuoden takainen Ahosen ensimmäinen video, jossa hän piilottaa herkkupaloja pöllämystyneiden koirien nenän edessä.

Esimerkiksi maailman seuratuimpiin nettijulkaisuihin lukeutuva Gizmondo on hehkuttanut tätä Ahosen ensimmäistä videota videota hulvattomaksi.

600x300

Jump around! Koira hyppi sohvalta toiselle!

Koirat ovat suloisia veijareita, jotka saavat toisinaan hepuleita. Nyt verkossa leviää video Stig-koirasta, joka on löytänyt parhaan tavan kuluttaa päiväänsä. Se hyppelee vauhdikkaasti sohvalta toiselle ja käyttää niiden välissä olevaa rahia ponnistusalustanaan. Muutkin perheen lemmikit näyttävät innostuvan hepulihetkestä. Kyllä tuo oikein mukavalta näyttää, arvioisimme.

600x300

Pentu pusutteli vauvaa – katso söpö video!

Verkossa julkaistaan päivittäin kymmeniätuhansia videoita koiranpennuista ja suunnilleen yhtä paljon vauvoista. Nyt nämä ihastuttavat asiat on saatu samalle videolle, kun englanninbulldoggipentu pussailee keskilattialla tyttövauvan kanssa.

Bulldogin pentu näyttää olevan melko kiinnostunut erityisesti taaperon korvien nuolemisesta. Vauva taas ei ole ihan yhtä innoissaan koirasta, mutta molemmat tulevat ihastuttavan hyvin toimeen keskenään.

Vaikka touhu näyttää ihanan söpöltä, on silti syytä muistaa, että koiran ei kannata antaa aivan vapaasti nuoleskella vauvan kasvoja bakteeritartuntojen mahdollisuuden takia.

600x300

Rullasi pullonkorkin auki ja nosti huulille – tämä koira pitää maidosta!

Näppärät kädet ovat vuosituhansien ajan helpottaneet ihmisten elämää suuresti. Koirille ei ole tätä etuoikeutta suotu, mutta tuore video kuitenkin osoittaa, että sinnikkäät hauvat eivät tarvitse käsiä tehdäkseen asioita. Videon sankarikoira nimittäin osaa avata hampaillaan maitopullon ja kallistaa viimeiset tipat suuhunsa kuin käsiään käyttäen.

Veikkaisimme kuono.fi-toimituksessa, että lemmikin omistajien ei kannata jättää täydempiä maitopulloja vartioimattomina lojumaan, siksi näppärästi avaamistouhut Cujolta sujuvat.

600x300

Koira survoi uimalelun häkkiinsä – huikea video!

Tästä ei video melkeinpä parane! Koirat ovat nimittäin siksi hämmentäviä tyyppejä, että niiden mielestä monet hassutkin asiat ovat aivan toteutettavissa. Nyt tämä ilman suhteellisuudentajua syntynyt lemmikkihurtta yrittää ahtaa itseään useita kertoja suurempaa uimalelua pieneen koppiinsa. Hain muotoinen puhallettava lelu ei vain mahdu haluttuun tilaan, vaikka mitä tekisi. Lopulta tyhjentynyt ja reikiä täynnä oleva haiparka survotaankin koppiin ja päivä on pelastettu. Hiki tulee katsellessakin.

600x300

Koirien touhuja, osa x: nämä koirat haluavat kepin, vaikka sitten puusta

Koirat rakastavat keppejään, niiden noutamista ja suussa mukana kantamista. Nyt nähdään hilpeä kooste koirista, jotka pyrkivätkin nappaamaan kepin sieltä, missä se kasvaa – puusta tietenkin. Koirille ei ole annettu kiipeämisen jaloa taitoa, joten ainoa keino tavoittaa nuo unelmien puupalikat on hypätä niiden perään, vaikka sijaitsisivat usean metrin korkeudessa. Jos suurimmalla osalla ihmisistä olisi samanlaista ennakkoluulottomuutta ja jääräpäisyyttä, mitä voisimmekaan vielä saavuttaa?

600x300

Automerkki käytti mainonnassaan kultaistanoutajaa – hieno filmi!

Tässäpä koskettava video rakkaudesta ja ystävyydestä – automainoksessa. Chevrolet-merkin mainoksessa auto rinnastetaan ihmisen parhaana ystävänä tunnettuun koiraan. Symppis kultainennoutaja nähdään ihmisen elämän eri tilanteissa tärkeänä osana. Kun pääosan nainen eroaa poikaystävästään, on koira läsnä. Mikään ei voita koiran ja omistajan välistä sidettä, joka on kasvanut lemmikin syntymästä asti. Vaikka auto-rinnastus voi olla kauaa haettu, on mainos silti sydäntä lämmittävä.

600x300

Mahtava hidastus: koira nappaa pallon ilmasta!

Hidastettu kuva saa elokuvien dramaattiset otokset vaikuttamaan entistäkin näyttävämmiltä. Tuore video osoittaa, että tehosteen avulla myös täysin arkipäiväisistä tilanteista voi saada varsin jännittäviä. Tällä videolla tavataan Kiwi-koira, joka erittää napata omistajansa sille heittämää palloa. Tilanteessa ei siis ole varsinaisesti kyse elämästä ja kuolemasta, mutta hidastetun kuvan ja taustalla pauhaavan musiikin vuoksi se saa varsin eeppiset mittasuhteet. Kiwin onnistumisessa lopussa on jo suuren urheilusaavutuksen tuntua.

600x300

P*ska peli: koira ulosti maalin eteen kesken jalkapallo-ottelun

Kulkukoirat ovat ovelia vekkuleita, sillä ne tekevät käytännöllisesti katsoen mitä haluavat. Nyt eräälle verkkovideolle on päätynyt kuvamateriaalia argentiinalaisesta jalkapallo-ottelusta, joka keskeytyi kulkukoiran kakkahädän takia.

Rosario Central – ja River Plate -joukkueiden matsi viivästyi useita minuutteja, kun paikalle juoksi kulkukoira, joka teki tarpeensa suoraan pelikentän ruohikolle – ehkäpä jopa mielipiteensä ottelun tasosta ilmaisten. Lopulta toimitsijat ottivat koiran kainaloon ja veivät pois kentältä – päänrapsutusten kera. Eihän tälle karvakorvalle kukaan voisikaan olla vihainen!

https://www.youtube.com/watch?v=OQwqbxkzlD0