Viihde

Agilityä voi harrastaa myös kaupungissa – onko tässä koirien parkour?

Rantauduttuaan Suomeen 1980-luvulla, agility on kasvattanut suosiotaan tasaiseen tahtiin. Koiran ja ohjaajan esteratakilvoissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mikäli Agilityliitto onnistuu suunnitelmissaan, lajin MM-kilpailut voidaan nähdä Suomessa vuonna 2019.

Koiraihmisen kannalta agilityn haasteena on varusteiden tarve. Esterata ei ole kummoinen esterata ilman oikeanlaisia esteitä. Niinpä eri puolille Suomea on syntynyt agilityratoja niin ulos kuin halleihin.

Sopivien esteiden ja esteratojen puutteesta lannistumattomat koiraihmiset ovat keksineet yhdistellä agilityn ja toisen suosiotaan kasvattavan lajin, ihmisten parkourin, piirteitä. Parkour on Pariisin lähiöissä syntynyt laji, jossa kaupunkitilan tarjoamia esteitä käytetään hyväksi liikkuen sulavasti ja nopeasti paikasta toiseen. Parkourissa nähdään usein hurjia hyppyjä ja kiipeilysuorituksia, jotka eivät sovi heikkohermoisille.

Kaupunkiagilityssä tai koiraparkourissa käytetään penkkejä, kivetyksiä, puita, aitoja, pyöräteilneitä tai mitä ikinä keksitäänkään esteinä, joiden yli koirat hyppivät, juoksevat tai pujottelevat. Lajin hauskuus piileekin siinä, että ohjastajan luovuus on ainoa raja.

Parhaiten lajin luonne selviää lukemisen sijaan katsomalla. Niinpä keräsimme muutaman videon, jossa näkyy kaupunkiagilityn erilaisia tulkintoja.

 

Jos aiot kokeilla kaupunkiagilityä itse, kannattaa huomioida koiran turvallisuus. Väärin tehdyt hypyt tai kiipeilytemput voivat johtaa koiran loukkaantumiseen. Jos olosi on epävarma, voit hyvin aloittaa esimerkiksi pujottelulla, jossa riskit ovat pienet.

Päivitys: Jutun kolmas video on poistettu, koska siinä oli koiralla käytössä piikkipanta, jota emme Kuonon toimituksessa hyväksy.

Vahvaa näyttöä osaamisesta: koira rapsuttaa itseään rappusilla – kirjaimellisesti

Jotkut koirat eivät vain pysty käsittelemään portaita ja ovat liemessä niissä kulkemisen kanssa. Tämä mopsi on toista maata, sillä hän on valjastanut rappuset oman mielihyvänä rengiksi. Koira on nimittäin havainnut rappusten toimivan loistavana selänraaputtimena, joten mopsi nousee toistuvasti ylös portaita – vain pyöriäkseen niitä pitkin alas selällään. Epäilemmepä kuono.fi-toimituksessa, että tyyppi jatkoi touhujaan vielä pitkään sen jälkeen, kun kamera oli sammutettu.

https://www.youtube.com/watch?v=a3tQhCPGwZ8

 

Kuonon joulukalenteri 2017

Kuonon legendaarinen joulukalenteri on paraikaa käynnissä Facebookissa. Joulukalenterin osana arvomme palkintoja kommentoineiden kesken jouluun saakka.

Alla muutama nosto tähän asti avatuista joulukalenterin luukuista. Osallistu seuraaviin Kuonon Facebookissa. Tähän asti joulukalenterista on jaettu mm. turkinhoitotuotteita, kakkapusseja, herkkuja ja leluja.

Tästä se lähtee! Kuonon legendaarinen joulukalenteri! Ensimmäisestä luukusta napsahtaa yhdelle onnelliselle upea…

Julkaissut Kuono.fi Torstaina 30. marraskuuta 2017

Kolmosluukusta löytyy ihania Jalo-leluja joulunpyhiksi! Osallistuminen on helppoa: jätä kommentti kuvan alle ja olet…

Julkaissut Kuono.fi Lauantaina 2. joulukuuta 2017

Vitosluukusta kahdelle onnelliselle Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:n Oscar-herkkupusseja! Viljattomat Oscar-herkkupalat…

Julkaissut Kuono.fi Maanantaina 4. joulukuuta 2017

 

Koiranpentu haastoi riitaa vesipullolle – huvittava video!

Koiranpentujen ajatusmaailma aukeaa välillä hankalasti muille perheenjäsenille. Tällä hulvattomalla videolla nähdään pieni englanninbulldoggi, joka haastaa riitaa vesipullolle. Ilmeisesti pullo on sikäli kiehtova, että sille täytyy ärjyä ja uhitella. Tämän pennun yritykset eivät tosin ole kovinkaan pelottavia. Pennun harmiksi vesipullo ei vastaa leikkiin vaan pysyy jähmettyneenä paikoillaan.

Kun pentu huomaa, että se ei saa uudesta leikkikaveristaan mitään irti, on aika luovuttaa – ja vielä passivisesti äristä hieman.

 

KILPAILU: Voita liput Koiramessuille 8-10.12.2017

Kuono järjestää Facebookissa ja Instagramissa kilpailut, joissa jaetaan yhteensä 3×2 eli yhteensä kuusi päivälippua Koiramessuille.

Osallistu Facebookissa

Voittajat ovat ratkenneet ja kontaktoitu. Kiitos osallistujille!KILPAILU! Suomen suurin koiratapahtuma eli Koiramessut…

Julkaissut Kuono.fi Sunnuntaina 26. marraskuuta 2017

Osallistu Instagramissa

Kilpailun säännöt

1. Järjestäjä
Boston Information Group Ltd (jäljempänä järjestäjä).

2. Osallistumiskelpoisuus
Kilpailuun voivat osallistua kaikki luonnolliset henkilöt. Alle 18-vuotiailta vaaditaan holhoojan lupa.

3. Kilpailuaika
Kilpailuaika on 26.11.–2.12.2017.

4. Palkinnon arvonta
Palkinnon voittaja arvotaan niiden henkilöiden joukosta, jotka ovat joko kommentoineet kilpailun Facbook-julkaisua tai jakaneet kuvan Instagramissa tunnisteella #voittajakuono ja @kuonofi. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

5. Palkinnot
Kilpailun voittajat saavat palkinnoksi kaksi päivälippua Koiramessuille. Voittajia valitaan yhteensä kolme, joista kaksi Facebookin kautta osallistuneista ja yksi Instagramin kautta osallistuneista.

6. Kuinka osallistua kilpailuun
Kilpailuun voi osallistua kommentoimalla kilpailupäivitystä Facebookissa tai jakamalla kuvan Instagramissa tunnisteella #voittajakuono ja @kuonofi.

7. Ei ostopakkoa
Kilpailuun osallistumiselle ei ole ostopakkoa.

8. Palkintoa koskevat ehdot
Järjestäjä varaa oikeuden suorittaa uusi arvonta, jos voittajaa ei ole tavoitettu kolmen päivän kuluessa arvonnan suorittamisesta. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.

9. Järjestäjän vastuu
Järjestäjän vastuu kilpailun osallistujia kohtaan ei voi ylittää näissä säännöissä mainitun palkinnon määrää tai summaa.

10. Viralliset säännöt koskevat kaikkia osallistujia
Kilpailijat sitoutuvat noudattamaan kilpailun sääntöjä ja järjestäjän kilpailua koskevia päätöksiä.

 

Koirat vastaan keppi – kuka voitti? Hilpeä video!

Puukepit ovat koirien mieleen, mutta usein muodostuu ongelmaksi niiden kanssa oviaukoista käveleminen. Nyt videolla ihastuttaa eräs sisukas koira, joka ei ollut millään mahtua talon ovesta sisään – keppi on yksinkertaisesti liian pitkä. Koiraystävänsäkin tulee tilanteeseen jelppimään, ja hauvat yrittävät ratkaista ongelmaa yhdessä. Sinnikäs yrittäminen ja uurastaminen palkitaan lopulta, kun tyypit hoksaavat kääntää keppiä. Erinomaista työtä!

 

Sotilas ja koira tapasivat jälleen – ilmassa riemua ja liikutusta!

Lemmikkien ja isäntien jälleennäkeminen nostaa esiin suuria tunteita niin ihmisissä kuin koirissa. Nyt, toimittajien ja kuvaajien läsnäollessa, kohtasi USA:n armeijan palveluksessa ollut Jason Bos komennuksen aikaisen työparinsa, labradorinnoutaja Cilan, jonka kanssa hän työskenteli sotatantereilla viiden vuoden ajan. Kotiin palattuaan Bos ei tiennyt, näkisikö hän koiraa enää koskaan. Cila kuitenkin lennätettiin Yhdysvaltoihin, ja Bos sai adoptoida sen omaan perheeseensä.

600x300

Mennään jo! Koira yritti kutsua isäntänsä leikkiin – hilpeä video!

Jokainen koiranomistaja tietää, miltä näyttää koiran leikkiinkutsu. Tämä hellyttävä mustavalkoinen karvapallo, joka tottelee nimeä Artemis, antaa malliesimerkin yrittäessään saada isäntäänsä kameran takaa leikkimään.

Koira näyttää olevan hieman pettynyt siihen, että kuvaaminen kiinnostaa isäntää leikkimistä enemmän. Vauhdikkaalla päällä oleva Artemis ei kuitenkaan suostu lopettamaan. Video ei kerro, suostuiko isäntä lopulta peuhaamaan koiran kanssa.

600x300

Hello mate! koira reagoi ainoastaan brittiaksenttiin

Tämä koira on isäntänsä mukaan “ääniaktivoituva”. Kun videon sankarille, Kinney-corgille puhutaan normaalilla äänensävyllä, koira suhtautuu jopa hieman epäilevästi ja mulkoilee kulman takaa. Isäntänsä mukaan Kinney reagoi ainoastaan englanninenglannilla lausuttuun ”Beatles-puheeseen” ja näin näyttäisi tapahtuvankin. Kun Kinneylle haastellaan Paul McCartneyn tavoin, koira riemastuu ja lähtee samoin tein mukaan leikkiin.

600x300

Koira kirmasi kentälle ja varasti pesisräpylän – hulvaton video!

Päästäkää minutkin pelaamaan, tuumasi varmastikin tämä koira, kun juoksi paikallissarjan softball-ottelun kesken kentälle. Softball on sukua suomalaiselle pesäpallolle, mutta tämä ylimääräinen kenttäpelaaja ei näytä kuitenkaan olevan järin kiinnostut pelivälineestä eli pallosta, vaan käy päättäväisesti takakentän koppareiden räpylöiden kimppuun.

Koira juoksee videolla erään pelaajan luokse ja onnistuu nappaamaan räpylän pelaajan kädestä, ja toistaa temppunsa vielä toiselle pelaajalle. Pakomatka on melko pitkä mutta päätyy vääjäämättömään kiinnijäämiseen, sillä tämä pesiskenttä on valitettavasti aidoilla rajattu. Pelaajat ja tuomarit eivät silti tunnu olevan vallattomalle haukulle järin vihaisia.

600x300