Viihde

Koirat pallopoikina tennisottelussa – mikä nerokas idea!

Koirat rakastavat kaikenlaisia pallopelejä. Uusiseelantilainen ASB on nyt käyttänyt tätä hyödykseen ASB Classic -tennisturnausta mainostaessaan.

Videolla tähtipelaajat Venus Williams ja Svetlana Kuznetsova ovat aloittamassa matsia, kun pallopojiksi ilmestyykin muutama peliä sulostuttava koira. Koirilla on pelissä tärkeä tehtävä, sillä niiden on noudettava nopeasti verkkoon osuneet pallot. Ja sehän heiltä käy, niin kuin arvata saattaa. Välillä on hyvä käydä myös hieman riepottelemassa pelaajien pyyhkeitä.

 

Ihana kesä! Koirat ottivat vesiletkusta kaiken irti!

Kesälomalaiset varmasti toivovat lomapäivilleen kauniita aurinkoisia päivä. Hellepäivät voivat kuitenkin olla lemmikeille tukalia, ja eläimille pitääkin muistaa tarjota tarpeeksi usein vettä. Sitä voi myös annostella vesiletkuittain, kuten tällä hilpeällä videolla.

Kolme bordercollieta saavat nimittäin pärskeitä yllin kyllin, kun leikkivät omistajansa operoiman puutarhaletkun kanssa. Kesäinen tuotos on kuvattu vesiletkuun kiinnitetyllä minivideokameralla.

Videon katselemisen myötä useampi koiranomistaja muistaa varmasti tarjota koiralleen tarpeeksi vettä lämpiminä kesäpäivinä. Nesteyttämisen lisäksi koira saa samalla mukavaa laatuaikaa omistajansa kanssa.

 

Kuvakisan voittajat on arvottu! Katso lystikäs kooste leikkivistä koirista

Järjestimme juhannuksen alla leikkisän kuvakisan yhdessä koirantarvikebrändi Jalon kanssa. Pyysimme teitä lähettämään kuvia leikkivistä koirakavereistanne ja saimmekin kisaan yhteensä yli 500 osallistujaa Facebookissa. Kiitos kaikille kuvansa lähettäneille!

Leikki on koirille tärkeä tapa oppia maailmasta. Arvontaan lähetettyjen kuvien perusteella varsinkin pallot, kepit, purulelut ja erilaiset pehmolelut nousevat monen koiran suosikeiksi. Kokosimme kuvakisan satoa hauskaksi koosteeksi.

Voittajat:

Arpaonni suosi tällä kertaa Miia Niemelää, Helene Takalaa sekä Nina Örniä – onneksi olkoon! Voittajat saavat palkinnoiksi Jalon koiranlelupaketit.

Syvän ystävyyden alkuaskelet. Kolmevuotias ranskanbuldoggi Bones ei aivan ymmärrä, ettei kolmekuinen uusi perheenjäsen ole vielä valmis vetoleikkeihin.

Kuva: Miia Niemelä

Leikit pystyyn! Bostoninterrieri Osmo haastaa leikkimään, ja kukapa näin suloista leikkikaveria voisi vastustaa.

Kuva: Helene Takala

Loiskis! Vesileikit ovat parasta ainakin tämän parivaljakon mielestä.

Julkaissut Nina Örn Tiistaina 12. kesäkuuta 2018

Lisää kuvakisan satoa:

Kuva: Tiina Pellikka
Kuva: Tarja Nieminen
Kuva: Virpi Runkola
Kuva: Pilvi Welin
Kuva: Heli Kalves
Kuva: Kristina Timonen
Kuva: Maria Mäkinen
Kuva: Kristina Hakamäki
Kuva: Marja-Leena Liimatainen

 

Kuva: Kaili Faster
Kuva: Anna-Juulia Kotomäki

Koira tv-mainoksessa – ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä!

Olet ehkä televisiossa törmännyt Kuonon yhteistyökumppanin Dagsmark Petfoodin mainoksiin. Niissä esiintyy kotimaisen koiranruokafirman perustaja ja toimitusjohtaja Laura Strömberg omien koiriensa kanssa. Mainosfilmin tähtinä nähdään Lauran lisäksi mäyräkoirat Kiukku, Kerttu, Wilja sekä malinois Ässä.

Mainosten tekeminen koirien kanssa on joskus vähintäänkin haastavaa. Vaikka lopputulos televisioruudussa saattaa näyttää silotellulta ja helpolta, ei se sitä aina ole tekovaiheessa. Saimme käsiimme tämän making of -videon, jossa Laura yrittää houkutella mainoskoira-Kiukkua sohvalle viereensä. Jokainen mäyräkoirien kanssa asioinut tosin tietää, että mäyräkoira ei kutsusta singahda paikalle, ainoastaan silloin, jos tiedossa on mahdollisesti jotain järkevää tekemistä. Lopulta mäyräkoira tulee kuitenkin sohvalle, mutta jääkin heiluttamaan häntää sohvan reunalle. Vihoviimein Kiukku saadaan oikeaan lokaatioon ja mainos purkitettua.

Katso Kiukun tähdittämä superhauska kohtaus tästä:

Valmiin mainosvideon näet puolestaan täältä:

 

Koira eksyi jalkapallokentälle – jakoi rakkautta, sai rapsutuksia!

Jalkapallokentillä nähdään toisinaan yllättäviä tilanteita, kun kentälle päätyy kesken pelin eläimiä – saihan Suomen maajoukkuekin lempinimensä kesken pelin olympiastadionille lentäneestä huuhkajasta. Taannoinen Argentiinan Primero Division -liigan ottelu keskeytyi, kun kentälle ilmestyi yhtäkkiä musta koira. Pelaajat menivät rapsuttelemaan kentälle eksynyttä eläintä, joka heittäytyi tunteellisesti kentän pintaan kuin paraskin keskushyökkääjä rangaistuspotkun toivossa. Lopulta toisen joukkueen kapteeni kantoi neliraajaisen jalkapallofanin pois pelikentältä, ja päätuomarikin antoi ohi kulkiessaan paijaukset. Tämä on oikeaa koiran elämää!

 

Lelu on ihana, mutta mistä tuo vinkuva äänu tulee? Katso hulvaton video!

Joskus vinkulelutkin aiheuttavat niin paljon päänvaivaa, että sitä ei oikein koirana tiedä, miten päin olisi. Nyt tapaamme Walter-kultaisennoutajan, joka ei aivan pysty ymmärtämään sinistä vinkupalloaan, vaikka toki rakastaakin vilpittömästi sen kanssa leikkimistä. Joka kerta, kun pallo vinkaisee, Walterin pasmat sekoavat. Jostain syystä koira ei osaa yhdistää ääntä omaan palloonsa ja pudottaa toistuvasti pallon suustaan kuultuaan vinkuvan äänen.

 

Koira kokkaa pastaa – vain internetissä!

Kokkausvinkkeihin erikoistunut ruokasivusto Blue Apron on julkaissut opettavaisen kokkausvideon netissä. Videolla esiintyvä kokki opastaa, kuinka helposti valmistetaan klassikkoresepti pasta carbonara. Erikoista videossa on se, että kokki on bostoninterrieri, Chef Panda. Suloinen hännäheiluttaja opastaa, että keittiötyöt aloitetaan aina tassujen pesemisellä.

Ilmeistä päätellen koira eläytyy ruoanlaittoon innokkaasti ja intohimoisesti. Kokki tosin näyttää ajoittain siltä, että sille maistuisivat raaka-aineet ihan sellaisenaankin. Moni asiantuntija onkin sitä mieltä, että koirakokille olisi saanut jättää pastasta itse pastan pois.

Hauskan opetusvideon avulla pasta carbonara onnistuu käden – tai tassun – käänteessä. Ja kun annos on valmis, Pandalle puetaan nätti punavalkoruudullinen liina kaulaan, ja eikun syömään. Onneksi kokki sai itse maistaa ensimmäisenä valmistamaansa annosta.

 

Krooh, pyyh! Tanskandoggi ei vain pysty nousemaan sängystä

Tunnemme kuono.fi-toimituksessa syvää myötätuntoa tämän videon sankaria, Thor-tanskandoggia kohtaan. Tällä lupsakalla pennulla on ollut nimittäin huono onni päätyä leipomoalan yrittäjäperheeseen. Jotta asiakkaat saisivat aamusämpylänsä tuoreina ja lämpöisinä, olisi noustava ennen kukonlaulua, tässä tapauksessa puoli neljältä aamuyöllä.

Koiranpentu suorastaan kiukuttelee omistajilleen, kun he pyytävät hauvaa heräämään ja nousemaan. Lemmikkieläimet ovat onneksi siitä onnellisessa asemassa, että pakollisten aamulenkkien ja -ruokien jälkeen voi jatkaa torkkumista vaikka pitkälle iltapäivään. Thor ei tätä taida muistaa, sillä nouseminen ei yksinkertaisesti onnistu. Ei muuta kuin kauniita unia!

 

Kilpailu: Suomen vanhin koira

Lukijamme sähköpostista innostuneena päätimme järjestää kilpailun, jossa etsitään Suomen vanhinta koiraa. Kisaan voi osallistua Kuonon Facebook-sivulla, johon linkki alla.

KILPAILU! Onko sinulla Suomen vanhin koira? Osallistu kommentoimalla koirasi nimi, syntymäpäivä ja kuva. Palkinnot…

Julkaissut Kuono.fi Lauantaina 17. maaliskuuta 2018

 

Kilpailun säännöt

1. Järjestäjä
Boston Information Group Ltd (jäljempänä järjestäjä).

2. Osallistumiskelpoisuus
Kilpailuun voivat osallistua kaikki luonnolliset henkilöt. Alle 18-vuotiailta vaaditaan holhoojan lupa.

3. Kilpailuaika
Kilpailuaika on 17.3.–31.3.2018.

4. Palkinnon arvonta
Pääpalkinnon voittaa vanhin kilpailuun osallistunut koira. Muut palkinnot  arvotaan niiden henkilöiden joukosta, jotka ovat joko kommentoineet kilpailun Facbook-julkaisua kommentilla, joka sisältää koiran nimen, syntymäajan ja kuvan. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti Facebookin kautta.

5. Palkinnot
Kilpailun voittajat saavat palkinnoksi koiran herkkuja. Pääpalkinnon arvo on noin 30€. Kahden muun palkinnon arvo on noin 15€. Palkinnot voidaan toimittaa joko tuotteiden tai lahjakortin muodossa.

6. Kuinka osallistua kilpailuun
Kilpailuun voi osallistua kommentoimalla kilpailupäivitystä Facebookissa kommentilla, joka sisältää koiran nimen, syntymäajan ja kuvan.

7. Ei ostopakkoa
Kilpailuun osallistumiselle ei ole ostopakkoa.

8. Palkintoa koskevat ehdot
Järjestäjä varaa oikeuden suorittaa uusi arvonta, jos voittajaa ei ole tavoitettu kolmen päivän kuluessa arvonnan suorittamisesta. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.

9. Järjestäjän vastuu
Järjestäjän vastuu kilpailun osallistujia kohtaan ei voi ylittää näissä säännöissä mainitun palkinnon määrää tai summaa.

10. Viralliset säännöt koskevat kaikkia osallistujia
Kilpailijat sitoutuvat noudattamaan kilpailun sääntöjä ja järjestäjän kilpailua koskevia päätöksiä.