Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

ruoka

Miksi koira oksentaa? – Usein kotihoito riittää, mutta joskus on oikea hätä

Jokainen koiranomistaja joutuu toisinaan pyyhkimään puklutahroja lattialta, eikä satunnaisesta koiran oksentelusta kannata huolestua. Oksentaminen voi kuitenkin olla merkki vakavammasta vaivasta, joten usein syy kannattaa selvittää eläinlääkärissä. Koira oksentaa, kun sen elimistö pyrkii pääsemään eroon jostakin haitallisesta. Monesti syynä on jokin koiralle sopimaton ruoka-aine tai liian innolla ahmittu ruoka. Myös mahaan hotkaistu vierasesine, esimerkiksi lelu tai …

Miksi koira oksentaa? – Usein kotihoito riittää, mutta joskus on oikea hätä Lue lisää »

Mistä tunnistat korkealaatuisen ravinnon? Laadukasta koiranruokaa metsästämässä

Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten koirille syötettiin mitä sattui kotoa löytymään huomioimatta koiran ravintotarpeita. Lemmikille syötetty ruoka vaikuttaa kuitenkin oleellisesti karvakaverin terveyteen, joten laatu on tärkeimpiä kriteereitä ruuan valinnassa. Toisaalta ruoka on usein koiranomistamisen suurin kuluerä ja laatu maksaa. Niinpä paneudumme tässä jutussa siihen, mitä laatu tarkoittaa koiranruuan suhteen. Hyvät raaka-aineet ovat laadun edellytys Hyvät …

Mistä tunnistat korkealaatuisen ravinnon? Laadukasta koiranruokaa metsästämässä Lue lisää »

Osallistu koiranruokakyselyyn – Voita herkkuja!

Osallistu Kuonon yhteistyökumppanin kyselyyn koiranruuasta ja herkuista. Kaikkien vastanneiden kesken arvomme kolme herkkupakettia koirallesi. Vastausaikaa on 30.10 saakka. [gravityform id=”38″ title=”false” description=”true”]

Näin selviät ruokaviidakosta – kuusi faktaa pennun ruokinnasta

  Kun koiranpentu tulee taloon, usein eniten peloteltu aihepiiri on pennun ruokinta. Some ja nettifoorumit tarjoavat juupas-eipäs-väittelyä, mutta mitä oikeasti pitäisi pennun ruokinnassa ottaa huomioon? Kokosimme viisi tärkeintä asiaa yhteen Ensimmäinen vuosi on tärkein Koiran elämässä ensimmäiset kuukaudet ovat tärkeimmät kehityksen kannalta ja ensimmäisen vuoden aikana on tästä syystä syytä keskittyä leikin, riemun ja rennon …

Näin selviät ruokaviidakosta – kuusi faktaa pennun ruokinnasta Lue lisää »

Nämä 16 tavallista ruokaa ovat vaarallisia tai vähintään haitallisia koirallesi

Voiko jokin ihmisten ruokapöydästä vaivihkaa koiralle livautettu makupala todella sairastuttaa koiran vakavasti? Kyllä voi. Riippuu aivan siitä mitä kyseinen ruoka-aine sisältää. On paljon tavallisiakin ruoka-aineita, joita me ihmiset syömme päivittäin, mutta jotka voivat koitua koiran kohtaloksi. Osa ruoista on jopa myrkyllisiä koirille. Lue listasta, mitä koira ei saa syödä. Koiranomistaja, opettele lista ulkoa! Seuraavat 16 …

Nämä 16 tavallista ruokaa ovat vaarallisia tai vähintään haitallisia koirallesi Lue lisää »

Ruuat, jotka näyttävät koirilta on ehkä hauskin juttu internetissä tällä hetkellä

Meemit ovat kulovalkean tavoin leviäviä ilmiöitä, joihin liittyy usein hauskuus tai huumori. Koira- ja kissa-aiheisia meemejä on maailma pullollaan ja juuri nyt levitellään ruoka-aiheisia meemejä. Kuvissa ei olekaan mitä tahansa ruokia, vaan ruokia, jotka näyttävät koirilta. Mitäs sanot seuraavista: 1. Koiranpentu vai baageli? puppy or bagel ? pic.twitter.com/OMse97hlTn — karen zack (@teenybiscuit) March 8, 2016 …

Ruuat, jotka näyttävät koirilta on ehkä hauskin juttu internetissä tällä hetkellä Lue lisää »

Tutkimus: Koira ei pidä omistajaansa töykeästi kohdelleista ihmisistä

Koirat suhtautuvat epäluuloisesti ihmisiin, jotka kohtelevat niiden omistajia huonosti, kertoo uusi japanilainen tutkimus. Kioton yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa seurattiin 18 koiraa omistajineen. Koirat jaettiin kolmeen ryhmään ja niiden omistajille annettiin tehtäväksi avata laatikko. Kokeessa oli mukana myös kaksi koiralle ennestään tuntematonta henkilöä. Ensimmäisessä ryhmässä omistajat pyysivät apua toiselta avutavalta henkilöltä, mutta tämä kieltäytyi auttamasta. Toisessa ryhmässä …

Tutkimus: Koira ei pidä omistajaansa töykeästi kohdelleista ihmisistä Lue lisää »

Pennut ryntäävät ruokakupille – Katso hulvaton timelapse-video!

Eräs koiranomistaja päätti ikuistaa koiriensa pentuajan hauskalla tavalla. Omistaja kuvasi kahta kultaisennoutajan pentuaan, Colbya ja Bleuta, yhdeksän kuukauden ajan aina ruoka-aikaan. Sitten hän kokosi pätkistä timelapse-videon, jolta pentujen kasvu näkyy selvästi. Hulvattomalla videolla nähdään, kuinka koirat juoksevat kerta toisensa jälkeen hippulat vinkuen keittiöön ruokakupeilleen.  Parivaljakko porhaltaa sellaisella vauhdilla ruokansa kimppuun, etteivät tassut meinaa pitää liukkaalla lattialla. Colbyn ja …

Pennut ryntäävät ruokakupille – Katso hulvaton timelapse-video! Lue lisää »

Erikoinen ihmiskoe: Nainen söi koiranruokaa kuuden päivän ajan – lopputulos oli melko yllättävä

Paleodieetti on nykyisin muodikasta Suomessakin. Luolamiesmäiseen ruokavalioon kuuluu vähän hiilihydraattia ja paljon proteiinia. Ruokavalion perustan luovat muun muassa liha, hedelmät, kasvikset sekä erilaiset rasvat ja pähkinät. Amerikkalaisnainen Anne Kadet kyllästyi paleodieetin kustannuksiin ja huomasi koiranruuan yhtäläisyydet paleoon: paljon proteiinia, ei lainkaan viljaa tai gluteenia. Ruokavalioon kuului kuivanappuloita, purkkiruokaa, koiranmakkaroita ja erilaisia keksejä. – Viimein olin …

Erikoinen ihmiskoe: Nainen söi koiranruokaa kuuden päivän ajan – lopputulos oli melko yllättävä Lue lisää »

Mitä koiralle saa syöttää ja mitä ei? Ota Kuonon lista avuksi!

Olemme aiemminkin kirjoitelleet koirille sopivista ja ei-niin-sopivista ruoka-aineista. Chewiesays.com kokosi listan muotoon koiraravintotietoa ja teimme blogin inspiroimana oman graafin. Muista kuitenkin, että lista ei ole kattava! Eli jos tuntuu epävarmalta, voiko tavaraa syöttää koiralle, nyrkkisääntö on aina: älä syötä!

Scroll to Top