Espanjanvinttikoirat eli galgot ovat kenties maailman kaltoin kohdelluin koirarotu. Onneksi kauhukertomusten joukossa on myös onnellisia tarinoita.

Ylväs, pitkäraajainen koira nukkuu vaalealla kangassohvalla värikkäästi sisustetussa kaksiossa Helsingin Hakaniemessä. Koiran olemassaolon hädin tuskin huomaa, mutta lattialla lojuvat lelut ja pedit paljastavat, että tähän perheeseen kuuluu myös nelijalkaisia jäseniä. Sohvalla uinuva koira, Ava, on kuin olisi aina ollut siinä. Se on kuitenkin asunut Suomessa vasta muutaman kuukauden.

Viime joulukuussa helsinkiläinen Liisa Toivanen sai ystävältään linkin, jonka takaa löytyvä sivu sisälsi tietoa, kuvia ja videoita kotia etsivästä espanjanvinttikoirasta eli galgosta. Toivasen ensimmäinen vinttikoira, whippet Jäde oli yllättäen menehtynyt muutamaa kuukautta aiemmin. Vaikka perheessä oli edelleen kaksi whippetiä, tuolloin kolmevuotias Hali ja kaksivuotias Luumu, oli yhden koiran paikka auki.

– Olen joskus miettinyt ottavani rescue-greyhoundin, mutta galgon hankkimista en ollut koskaan ajatellut. Kuvat ja videot Avasta herättivät kuitenkin kiinnostukseni. Ava vaikutti niin sympaattiselta ja iloiselta, Toivanen muistelee.

Kukaan ei tiedä, missä Ava oli vuosi sitten. Ehkä se oli juuri saapunut perreralle, kunnalliselle koiratarhalle eli niin kutsutulle tappotarhalle. Yleensä, ellei koiran omistajaa löydy kymmenen päivän kuluessa, koira tapetaan ja sen tappamisesta maksetaan jopa 65 euroa. Maassa, jossa koiria kohdellaan kertakäyttöesineinä ja talous on kriisissä, tappotarhoista on tullut houkuttelevaa liiketoimintaa.

Ava pelastettiin paikalliselta perreralta suomalaispariskunnan ylläpitämään Esperanzan turvakotiin (Refugio Esperanza) viime vuoden elokuussa. Esperanzassa koirat elävät kodinomaisessa ympäristössä, jossa niiden haavat hoidetaan ja niille etsitään loppuelämän kodit. Helmikuussa Ava lensi tuhansia kilometrejä Malagasta Helsinki-Vantaalle.

Se on yksi onnekkaista. Samoihin aikoihin Espanjassa monen Avan rotutoverin kohtalo ei ollut yhtä onnellinen.

Vuosisatoja sitten galgot olivat arvostettuja, kuninkaallisten koiria, joiden vahingoittamisesta rangaistiin. Nykyään tilanne on toinen ja galgoja kohdellaan kuin roskaa: vuosittain kymmenet tuhannet espanjanvinttikoirat menettävät arvonsa omistajiensa silmissä. Pahimmillaan tilanne on metsästyskauden päätyttyä helmikuussa.

Huono galgo ei ole luodin arvoinen

Galgoja käytetään rodun kotimaassa jäniksenmetsästykseen. Metsästys on harrastus tai elämäntapa, joka periytyy usein isältä pojalle. Metsästyskilpailussa kaksi galgoa päästetään saman jäniksen perään. Voittaja ansaitsee omistajalleen eli galguerolle kunniaa ja rahaa, häviäjä on häpeän aihe.

– Jos galgo oppii oikaisemaan saaliin luo eikä seuraa enää jäniksen liikkeitä täysin, siitä tulee likainen, dirty, ja loukkaus omistajaansa kohtaan. Galguerot pitävät itseään urheilijoina, kertoo Esperanzan turvakotia pitävä Atalja Bar.

Espanjassa metsästyskausi kestää lokakuusta tammikuun loppuun. Jos galgo ei ole tuonut omistajalleen toivottua menestystä, siitä hankkiudutaan eroon joko hylkäämällä, tappamalla tai jättämällä se paikalliselle tappotarhalle. Vanhan espanjalaisen sanonnan mukaan huono galgo ei ole luodin arvoinen. Sanonta juontaa juurensa ajalta, jolloin ihmisillä ei ollut varaa tuhlata kalliita luoteja tarpeettomiksi jääneisiin metsästyskoiriin, vaan niistä hankkiuduttiin eroon halvemmilla keinoilla.

Keinoista vanhin ja tunnetuin on hirttäminen. Huonosti metsästäneet galgot hirtetään puun alimmille oksille, jotta niiden kuolema olisi mahdollisimman hidas ja tuskallinen. Tämän uskotaan tuovan galguerolle metsästysonnea tulevina vuosina. Pianonsoittajaksi kutsutaan sellaista galgoa, joka on hirtetty puun alaoksille siten, että sen takajalat osuvat juuri ja juuri maahan. Hitaasti kituva eläin huitoo paniikissa ilmaa etutassuillaan – kuten pianisti näppäilee instrumenttiaan.

Muita tapoja surmata tarpeettomiksi käyneet galgot ovat muun muassa kivittäminen, koiran heittäminen kaivoon, elävältä polttaminen tai liikkuvasta autosta moottoritielle heittäminen. Galgo voidaan myös sitoa puuhun ja jättää nääntymään, sen jalat voidaan katkaista, jottei se voi palata kotiinsa tai sille voidaan syöttää happoa. Joskus galgon suuhun laitetaan keppi tai putki, joka estää eläintä syömästä tai juomasta. Jos galgo on tuonut omistajalleen mainetta ja mammonaa, se saatetaan hirttää armollisemmin puun yläoksille. Onnekkaimmat galgot hylätään koiratarhoille, jossa niillä on vielä mahdollisuus adoptioon.

Koska jäniksenmetsästys on vaativa laji, siinä eivät menesty iäkkäät tai huonokuntoiset koirat. Parhaatkin galgot menettävät arvonsa yleensä viimeistään neljävuotiaina, useimmiten jo aiemmin.

Galguero ei pidä galgoja kotonaan, vaan yleensä jopa kymmenien koirien lauma säilytetään maaseudulla, pimeässä umpinaisessa betonibunkkerissa tai muussa vastaavassa rakennelmassa. Ravinnoksi koirat saavat usein vain vehnäleipää. Jotkut galguerot ajattelevat, ettei galgo edes sovi lemmikiksi, koska se ei ole kuten tavallinen koira.

– Galguerot itse kertovat kohtelevansa koiriaan hyvin, totta kai. Totuus on kuitenkin varmasti toisenlainen. Heidän mielestään esimerkiksi perinteinen tapa kouluttaa galgoja juoksuttamalla niitä auton tai mönkijän perässä on vain hyväksi koirille. He eivät pidä toimintaansa vääränä, Bar kertoo.

Galgo viihtyy sohvannurkassa

Ava vaikuttaa onnelliselta koiralta. Välillä se saa hepulin ja säntää kiehnäämään Toivasen jalkoihin. Seuraavassa hetkessä sulavaliikkeinen eläin on hypännyt sängylle ja painii pikkuruisen vaaleanpunaisen virtahepopehmon kanssa. Oviaukossa istuva hopeanvärinen vinttikoirapatsas heilahtaa suurikokoisen koiran kiitäessä ohi.

Avan tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta sen on arvioitu olevan viidestä kahdeksaan vuotta vanha. Ava oli siis todennäköisesti taitava metsästäjä, sillä se päätyi perreralle vasta poikkeuksellisen iäkkäänä. Ehkä sitä käytettiin myös jalostukseen, kuten hyviä metsästyskoiria yleensä. Jalostuksen tavoitteena on tuottaa mahdollisimman menestyviä yksilöitä, minkä vuoksi pentuja teetetään paljon, usein koirien oloista välittämättä.

– Joskus mietin, onko Avalla ollut pentuja. En tiedä, minkä väriset sen vanhemmat ovat tai minkälaisessa paikassa se on asunut. Jos sillä on ollut nimi, mikäköhän se on ollut. Ava ei ole tyhjä kirja, mutta siitä on revitty sivut irti, Toivanen pohtii.

Barin mukaan tietoisuus galgojen julmista kohtaloista on lisännyt rodun adoptiota: koiria adoptoidaan paljon eri puolille Eurooppaa sekä Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Luonteeltaan galgot ovat laumasieluja, jotka ovat onnellisimmillaan samanrotuisen koirakaverin kanssa. Vaikka kyseessä on suurikokoinen vinttikoirarotu, galgo ei vaadi suurta asuintilaa, sillä sisätiloissa se lähinnä makoilee. Espanjanvinttikoiria kutsutaan usein koiramaailman kissoiksi. Toivasen kokemusten mukaan galgoilla, kuten muillakin vinttikoirilla, on taipumusta varasteluun. Muun muassa tästä syystä rotu vaatii omistajaltaan huumorintajua.

– Galgo on vanha ja alkukantainen rotu, jolla ei ole miellyttämisenhalua. Se kiintyy vahvasti omistajaansa, joten galgosta saa itselleen hyvin lojaalin ystävän. Ystävän, joka arvostaa sohvalla lötköttelyä, hellyyttä ja rapsutuksia sekä vapaana juoksemista. Galgot rakastavat läheisyyttä ja antavat paljon vastarakkautta perheelleen, Bar summaa.

Vaikka Ava sopeutui uuteen kotiinsa nopeasti, se oli alussa varautunut. Esimerkiksi äkkinäiset liikkeet ja nukkuvan koiran koskettaminen saivat sen säpsähtämään. Lyhyitä, tummahiuksisia ja parrakkaita miehiä koira välttelee edelleen eikä se mielellään katso ihmisiä silmiin. Ohuen ihon alla tuntuu katkennut kylkiluu, eikä Ava halua leikkiä muiden isojen koirien kanssa.

Toivasen mukaan Avalta löytyy ihmeellinen perusluottamus, vaikka sen aiemmasta elämästä tuskin löytyy kovin lämmintä suhdetta ihmiseen. Koiran ja ihmisen pitkä yhteinen historia ja vahva side näkyvät muutamien vuosien huonosta kohtelusta huolimatta. Todennäköisesti Avan galguero ei ole ollut pahimmasta päästä.

Avan lempipuuhaa on sohvalla nukkuminen. Lisäksi se rakastaa leikkimistä: innostuessaan se viskoo lelujaan korkealle ilmaan. Joskus galgon elämän karu alkutaival saattaa näkyä adoption jälkeen esimerkiksi eroahdistuksena tai sisäsiisteysongelmina. Vaikka Toivanen oli varautunut kaikkeen, Ava on ollut alusta asti helppo koira. Toivanen ei kuitenkaan usko, että se on vieläkään täysin oma itsensä.

– Kun katson Avaa ja mietin, miten kukaan voi olla niin julma ja paha noin kilteille koirille, minulle tulee todella paha olo. Vinttikoirat ovat todella lempeitä ja herkkiä koiria ja nopeita oppimaan. Niiden ja ylipäätään eläinten huono kohtelu on järkyttävää, Toivanen sanoo.

Sinäkin voit vaikuttaa

Suomessa koirilla on maailman mittakaavassa erittäin hyvät oltavat, ja monelle suomalaiselle espanjalaisten tapa kohdella lemmikkejään on järkytys. Herää kysymys, miksei tilanteelle tehdä mitään. Vaikka koirien kaltoin kohtelu ja tappaminen ovat espanjalaisenkin lainsäädännön mukaan väärin, ei poliisi käytä aikaansa tapausten selvittämiseen ja syyllisten rankaisemiseen.

– Kun juttelee Espanjassa jo vuosikymmeniä asuneiden ihmisten kanssa, ymmärtää, että muutosta eläinten kohtelussa on todella tapahtunut. Vanhojen perinteiden ja kulttuurin muuttaminen vie kuitenkin aikaa. Muutos lähtee lapsista ja heidän valistamisestaan, jota moni taho täällä aktiivisesti tekeekin. Aiheesta kerrotaan kouluissa, ja mikäli koiravieraat sallitaan, mukana on myös galgoja. Se on ainoa keino muuttaa galgojen kohtelua, Bar kertoo.

Entä voiko tilanteeseen vaikuttaa Suomesta käsin? Barin mukaan tiedon jakaminen ja paikan päällä toimivien tahojen avustaminen ovat tärkeimpiä keinoja, mikäli mielii korjata ongelman ytimen eli muuttaa paikallisten asenteita. Myös rescuekoiran adoptio on hyvä vaihtoehto, joka ei kuitenkaan poista itse ongelmaa. Koska pelastustarhat pyörivät usein yksityisten ihmisten lahjoitusten varassa, rahallinen avustaminen ja vapaaehtoinen auttaminen ovat tärkeitä keinoja tukea toimintaa. Toivanen kehottaa lahjoittamaan esimerkiksi ylimääräisiä tavaroita myytäväksi kirpputoreilla, joiden tuotot käytetään Espanjan koirien aseman parantamiseen.

– Ajatus rescuekoiran ottamisesta on tuntunut aiemmin vähän pelottavalta, koska koirien taustoja tai vanhempia ei voi tuntea. Mitään koiraa ei pidä ottaa säälistä. Esimerkiksi galgolla voi olla mitä tahansa vammoja tai sairauksia, eikä koiralle välttämättä saa vakuutusta. Monella galgolla on ollut todella kurja elämä, joten kun ne vihdoin löytävät oman kodin, sen toivoisi olevan sellainen, johon koira todella voisi jäädä ja jossa sen hankinta olisi harkittu loppuun asti, Toivanen pohtii.

– Arvostan ihmisiä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä galgojen eteen. Apua tarvitsevia koiria on ihan loputtoman paljon, eikä niitä kaikkia voi auttaa tai pelastaa. Mutta ainakin tuon yhden yksilön maailma muuttui, kun se tuli Suomeen. Samalla turvakotiin vapautui paikka uudelle galgolle, joka pääsi opettelemaan normaalia elämää ja etsimään kotia.

Haluatko tietää aiheesta lisää? Katso SOS galgos -järjestön dokumentti Febrero, joka on kaunistelematon ja liioittelematon kuvaus galgojen tilanteesta Espanjassa. Dokumentissa ääneen pääsevät myös galgojen omistajat eli galguerot. Englanniksi tekstitetty dokumentti on katsottavissa täällä.

Valokuvaaja Heidi Strengell kuvasi galgoja ja muita hylättyjä lemmikkikoiria Espanjassa syksyllä 2014 ja keväällä 2015. Kuvista koottu näyttely Leftovers II on esillä Helsingin Kanneltalossa 27.5.–12.6.2015. Lue lisää täältä.