Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

mäyräkoira

Osaatko jo mäyräkoiratanssin? Opettele tästä alkeet!

Erilaisia koiratanssivideoita tulee vastaan lähes päivittäin. Osa on tasoltaan huikeita, osa vaatimattompia ja osa yksinkertaisesti vain sairaan hauskoja. Kuten vaikkapa tämänaamuinen mäyräkoiratanssivideo. Hauskaksi videon tekee tietysti pienen nakkimakkaran loistavat ”muuvssit” sekä ohjaajan rento suhtautuminen tanssiin. Myös koreografia on selvästi laadittu pilke silmäkulmassa. Do the Dachshund Dance! Posted by Sausage Dog Central on 1. huhtikuuta 2015

Osaatko jo mäyräkoiratanssin? Opettele tästä alkeet! Read More »

Suloisin jääpallopeli ikinä! Mäyräkoirat pelaavat isäntänsä kanssa

Talvelle ja lumelle on sanottu hyvästit jo monella paikkakunnalla.Talvea voi kuitenkin vielä fiilistellä esimerkiksi katsomalla tämän videon, jolla kaksi suloista mäyräkoiraa pelaavat jääpalloa isäntänsä kanssa. Lumihankeen on kaivettu tunneli, joka toimii samalla pallopelin maalina. Koirat kirmaavat tunneliin innoissaan pallon perässä ja toinen haukuista onnistuu hyvin maalivahdinkin tehtävässä. Näyttää olevan hauskaa!

Suloisin jääpallopeli ikinä! Mäyräkoirat pelaavat isäntänsä kanssa Read More »

Koira taluttaa kaveriaan lenkillä – Katso hauska video!

Mikäs sen hauskempaa kuin ulkona reippailu ystävien kanssa! Videolla nähdään, kuinka naiset ovat ulkoiluttamassa koiriaan pakkaspäivänä. Koirat kipittävät omistajiensa ympärillä vapaana, yhtä lukuun ottamatta. Pikkuinen mäyräkoira on kiinni hihnassa, mutta hihnan päässäpä ei olekaan ihminen, vaan toinen koira. Labradorinnoutajavanhus on ottanut vastuun nuoremmasta kaveristaan ja taluttaa tätä hihnassa. Talutus sujuu hienosti, kunnes hihna meinaa takertua

Koira taluttaa kaveriaan lenkillä – Katso hauska video! Read More »

Mäyräkoirat näyttävät mallia esimerkillisestä hammashoidosta – Katso hauska video!

Koirien hammashoidon tärkeyttä ei voi painottaa liikaa. Näiden kahden suloisen mäyräkoiran omistaja on ottanut eläinlääkärin neuvot ehkä turhankin vakavasti, sillä hurttien hammashoidossa käytetään jopa hammaslankaa. Mutta mikäs siinä, turreja ei vaikuta lankaus harmittavan – päinvastoin!

Mäyräkoirat näyttävät mallia esimerkillisestä hammashoidosta – Katso hauska video! Read More »

Eläinystävällisessä jouluhartaudessa rukoillaan eläinten hyvän kohtelun puolesta

Suomessa on tapana viettää joulua oman perheen tai sukulaisten kesken, kuluttaa paljon rahaa ja ostaa krääsää. Suomalaiseen jouluperinteeseen eivät ulkopuoliset kuulu. Tänä vuonna Helsingissä sijaitseva Alppilan kirkko järjestää toisenlaisen, yhteisöllisen joulun. Aattoaamuna Alppilan kirkko muuttuu yhteisöjouluksi: päivän mittaan koristellaan tila, laitetaan yhdessä nyyttäriperiaatteella tuotua ruokaa, lauletaan ja kuunnellaan joululauluja ja jaetaan joulumuistoja. Lisäksi ohjelmaan kuuluu

Eläinystävällisessä jouluhartaudessa rukoillaan eläinten hyvän kohtelun puolesta Read More »

Etkö pärjää juoksukisoissa? Otapa mallia huijarimäyräkoirasta!

Juokseminen saattaa olla vaikeaa ja juoksukilpailut useimmiten vielä hankalampia. Pitäisi treenata ja hankkia peruskuntoa ja siitä huolimatta pärjääminen saattaa olla hankalaa. No, tähänkin on nyt ratkaisu kehitetty. Videolla näppärästä huijaava mäyräkoira turvautuu haukkumiseen ja tönimiseen ja malli selvästi toimii: kisan voittohan sieltä napsahtaa!

Etkö pärjää juoksukisoissa? Otapa mallia huijarimäyräkoirasta! Read More »

Tässä on Crusoe – mäyräkoira, joka hurmaa hullunkurisilla asuillaan

Crusoe on yksi maailman kuuluisimmista mäyräkoirista – eikä ihme, sillä tämä vekkuli valloittaa energisyydellään ja erityisen hienoilla rooliasuillaan. Tältä mäyräkoiralta luonnistuu niin Batmanin, palomiehen kuin vaikkapa merikapteeninkin roolit. Käsintehdyt asut Crusoelle loihtii tämän omistaja, kanadalainen Ryan Beauchesne, joka ylläpitää Crusoe the Celebrity Dachshund -blogia sekä Crusoen Facebook, Youtube, Twitter ja Vine -sivuja. Matka kuuluisuuteen sai

Tässä on Crusoe – mäyräkoira, joka hurmaa hullunkurisilla asuillaan Read More »

Scroll to Top