agility

Agilityä voi harrastaa myös kaupungissa – onko tässä koirien parkour?

Rantauduttuaan Suomeen 1980-luvulla, agility on kasvattanut suosiotaan tasaiseen tahtiin. Koiran ja ohjaajan esteratakilvoissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mikäli Agilityliitto onnistuu suunnitelmissaan, lajin MM-kilpailut voidaan nähdä Suomessa vuonna 2019.

Koiraihmisen kannalta agilityn haasteena on varusteiden tarve. Esterata ei ole kummoinen esterata ilman oikeanlaisia esteitä. Niinpä eri puolille Suomea on syntynyt agilityratoja niin ulos kuin halleihin.

Sopivien esteiden ja esteratojen puutteesta lannistumattomat koiraihmiset ovat keksineet yhdistellä agilityn ja toisen suosiotaan kasvattavan lajin, ihmisten parkourin, piirteitä. Parkour on Pariisin lähiöissä syntynyt laji, jossa kaupunkitilan tarjoamia esteitä käytetään hyväksi liikkuen sulavasti ja nopeasti paikasta toiseen. Parkourissa nähdään usein hurjia hyppyjä ja kiipeilysuorituksia, jotka eivät sovi heikkohermoisille.

Kaupunkiagilityssä tai koiraparkourissa käytetään penkkejä, kivetyksiä, puita, aitoja, pyöräteilneitä tai mitä ikinä keksitäänkään esteinä, joiden yli koirat hyppivät, juoksevat tai pujottelevat. Lajin hauskuus piileekin siinä, että ohjastajan luovuus on ainoa raja.

Parhaiten lajin luonne selviää lukemisen sijaan katsomalla. Niinpä keräsimme muutaman videon, jossa näkyy kaupunkiagilityn erilaisia tulkintoja.

 

Jos aiot kokeilla kaupunkiagilityä itse, kannattaa huomioida koiran turvallisuus. Väärin tehdyt hypyt tai kiipeilytemput voivat johtaa koiran loukkaantumiseen. Jos olosi on epävarma, voit hyvin aloittaa esimerkiksi pujottelulla, jossa riskit ovat pienet.

Päivitys: Jutun kolmas video on poistettu, koska siinä oli koiralla käytössä piikkipanta, jota emme Kuonon toimituksessa hyväksy.

Kuntosali koirille – nyt myös Walesissa!

Jos satut asumaan Brittein saarella, voit nyt toimittaa koirasi kuntokuurille. Walesiin on avattu Dognasium-niminen kuntosali, jonka asiakkaat ovat ainoastaan karvaisia kavereitamme. Nettisaittinsa mukaan Dognasium soveltaa ihmisten fyysisiä harjotteita koirien treenaukseen ja salin henkilökunta on koulutettu hommiinsa viimeisen päälle. Ohjelmassa on lihaskuntotreenien lisäksi agilityä ja painonhallintaa. Myös Yhdysvalloissa on avattu viime vuosina monia koirien kuntosaleja. Ja näyttäähän heidän touhunsa oikein mukavalta.

Lähde: www.instagram.com/thedognasium/

Agilityä ilman ääntä – Puhekykynsä menettänyt Marika tähtää lajin huipulle

Hallissa kaikuu haukku. Radalla kiitää kiiltävänmustaturkkinen koira, nopea kuin salama. Ohjaaja pinkoo koiran vierellä, viittoo ja osoittelee, ja koira tietää tismalleen mitä tehdä. Putki, hyppy, puomi. Enää kaksi nollatulosta, ja kilpailuoikeus agilityn suomenmestaruuskilpailuun on ansaittu.

Koira on kolmevuotias australiankelpie Zalama ja sen omistaja paimiolainen Marika Ruohonen.

– Zalama on mahtava luonne, todella sosiaalinen kelpie. Se rakastaa tekemistä, agilityä ja pitkiä lenkkejä. Se vihaa sitä, jos toinen koira tulee sen lähelle, kun se keskittyy rataan. Silloin se tarvitsee tilaa, ja voi murista tai näykätä. Ihmisiä Zalama rakastaa, Marika kuvailee.

marika3
Kelpie Zalama oli Marikan unelmien täyttymys.

Elokuussa Marika ja Zalama lähtevät edustamaan Suomea ParAgilityn World Cup -kilpailuun (PAWC) Trauniin, Itävaltaan. PAWC on tarkoitettu henkilöille, joilla on mikä tahansa fyysinen vamma, haitta, vika tai vajaatoiminta tai lievä henkinen rajoite, esimerkiksi kehitysvamma tai mielenterveyden ongelmia.

Marika ei pysty puhumaan. Vauvana sairastettu aivokuume vei puhekyvyn, joten Marika kommunikoi kirjoittamalla tai tulkin avulla. Koiraa hän ohjaa käsimerkein ja vartalon liikkeillä. Marikan mukaan puhumattomuus ei vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla, vaan hän elää täysin normaalia elämää seitsemän koiransa kanssa.

Marikan lapsuudenkodissa on aina ollut koiria. Kun hän muutti omaan asuntoonsa, ensimmäisen ikioman koiran, nyt jo 14-vuotiaan Väiskin hankkiminen oli itsestäänselvyys. Kipinä agilityyn syttyi vuonna 2002, kun Marika oli työkokeilussa eläinten­­­­kouluttaja Kaisa Hilskan apulaisena. Eräänä iltana Marika päätti mennä mukaan agilityharjoituksiin ja kiinnostui lajista. Puhumattomuus kuitenkin mietitytti, joten hän päätti kysellä keskustelupalstalla, olisiko tämä este harrastamiselle. Vastaukset olivat positiivisia ja kannustavia, joten Marika meni Väiskin kanssa alkeiskurssille. Tässä vaiheessa kipinä oli jo muuttunut liekiksi, kurssi johti toiseen ja sydän lajille oli menetetty.

Tällä hetkellä Marika asuu ystävänsä kanssa omakotitalossa, jossa tassuttelevat Väiskin ja Zalaman lisäksi kahdeksanvuotias Sofia, seitsemänvuotias Typsy, pian kuusivuotias Riiviö, viisivuotias Minni sekä Tykki, Zalaman puolivuotias pentu. Marika on vammansa vuoksi eläkkeellä, joten hänellä riittää aikaa touhuta koiriensa kanssa. Myös agilityä on kokeiltu kaikkien karvakorvien kanssa.

– Väiski on jo eläkkeellä ja Sofialle tuli nivelrikkoa, joten jouduimme lopettamaan agilityn. Se oli kova paikka, sillä Sofia rakasti lajia ja nautti vauhdista radalla. Typsyllä on kisakammo, joten sen kanssa en voi kisata. Riiviön keskittymiskyky ei riitä, joten se kisaa ehkä loppuikänsä ykkösluokassa. Sillä on virallisista kisoista vain yksi tulos. Minni on arka, joten sen kanssa teen lähinnä aivojumppaa kotona. Jos Tykillä on kaikki ok, se pääsee virallisiin kisoihin vuoden päästä, Marika luettelee.

Zalama ja Tykki ovat rodultaan kelpieitä, muut sekarotuisia. Rotukoiran Marika hankki alun perin siksi, että voisi kisata agilityssä SM-tasolla. Rotuvaihtoja olivat tuolloin bordercollie ja australiankelpie, joista agilitykentillä harvinaisempi kelpie tuntui lopulta houkuttelevammalta.

Itävallan kisoihin Marikan kanssa lähtee siis Zalama. Parivaljakko edusti Suomea kilpailussa myös viime vuonna Italiassa, jonne Marika päätti ilmoittautua ystävänsä kehotuksesta. Paras sijoitus kisoista oli pronssimitali hyppyradalta. Kilpailun hienoimmaksi hetkeksi Marika mainitsee samaisen radan, jolta Suomelle napsahti kolmoisvoitto. Kulta- ja hopeamitalit menivät kisan toiselle suomalaisosallistujalle, Jukka Leppälälle. Tällä kertaa Marikan tavoitteena ovat korkein palkintopalli ja kultainen mitali. Lisäksi hän odottaa saavansa tutustua uusiin ihmisiin ja kokevansa kaikin puolin mahtavan reissun – aivan kuten viime vuonnakin.

Marika on agilitypiireissä tunnettu ja arvostettu ohjaaja, joka ohjaa ja kouluttaa myös muiden koiria. Vaikka etenkin harrastuksen alkuvaiheilla hän kohtasi ennakkoluuloja, ovat ne muuttuneet kannustukseksi. Tuntemattomilta tulleet kehut ja halaukset kannustavat jatkamaan.

– En ole mikään hiljainen, vaikka puhe puuttuukin. Saan helposti uusia tuttavia, Marika kertoo.

Se on helppo uskoa. Haastattelu hoidetaan osin sähköpostitse, osin tulkin avulla. Sähköpostiviestit ovat rönsyileviä ja hymiöiden täyttämiä. Niiden kirjoittaja ei selvästikään ole mikään tylsä tiukkapipo, vaan rento ja sosiaalinen, lajistaan palavan innostunut nainen.

Kontaktieste A on vikkelän Zalaman suosikki.
Kontaktieste A on vikkelän Zalaman suosikki.

Vuosittain Marika kiertää kymmeniä agilitykilpailuja, ja on tuttu näky niin suomalaisilla kuin kansainvälisilläkin kisakentillä. Suomessa ei järjestetä kilpailuja paragilityssä, ainoastaan kaksi koulutusta vuosittain, joten Marika kisaa tavallisessa agilityssä. Toukokuussa kisoja on käyty erityisen usein, sillä kaksi SM-kisoihin vaadittavasta seitsemästä nollatuloksesta ovat jääneet puuttumaan Zalaman viisi kuukautta  kestäneen äitiysloman takia. Pennut syntyivät marraskuussa, ja maaliskuussa Marika ja Zalama pääsivät palaamaan kilpailukentille.

Marikan mukaan agilityssä parasta on se fiilis ja vauhti, joka saa hänet unohtamaan radalla kaiken muun. Haastavinta on pysyä koiran perässä tekemättä itse virheitä. Agilityä rakastavalla Zalamalla on Marikan mukaan loistava kyky keskittyä, ja se nousikin agilityn kolmosluokkaan vain neljässä kuukaudessa. Ensimmäinen epävirallinen voitto tuli Zalaman ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen.

– Alan heti pentuna opettamaan perusasioita katsekontaktista lähtien. Pentu oppii helposti, kun sitä alkaa kouluttaa mahdollisimman pian. Mutta leikillä, ei liian vakavasti. Haluan, että koirastani tulee hyvä ja koulutettu, enkä ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kouluta koiriaan pennusta pitäen tai ollenkaan. Esimerkiksi Tykki osaa jo kaikenlaista, vaikka se on vasta kuuden kuukauden ikäinen.

Marikalle koirat ovat koko elämä, ja myös suurin osa hänen ystävistään on koiraihmisiä. Hän kannustaa kaikkia, fyysisistä tai henkisistä rajoitteista huolimatta, harrastamaan koiriensa kanssa.

– Kokeilemaan vain, eivät rajoitteet haittaa, jos agilitystä tykkää!

Marika etsii parhaillaan sponsoreita, jotta matka Itävaltaan onnistuu. Voisitko sinä tukea Marikaa? Yhteyden saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pimu1977 @ gmail.com.

92-vuotias mummo näyttää nuoremmille mallia agilityssä!

Tuntuuko välillä, että olet liian vanha tekemään ja oppimaan uusia juttuja? Sitten kannattaa vilkaista seuraava agilityvideo, jossa 92-vuotias nuorineito Amy Brastad vetää radan koiransa kanssa melko tyylipuhtaasti läpi. Koskaan ei ole liian vanha!

Amy Brastad at age 92 wins Excellent JWW at the Santa Clara DTC agility trial. Thank you Silvina and Agility in Motion for the video!

Posted by ABBA Dogs on 9. toukokuuta 2015

Uusi palvelu kokoaa koiraharrastukset samaan paikkaan

Koiraharrastajille on avattu uusi nettipalvelu, jonka avulla erilaiset harrastusmahdollisuudet löytyvät helposti yhdestä paikasta.

Koiraharrastus.fi-sivuilla ilmoitetaan erilaisiin koiraharrastuksiin kuten agilityyn, näyttelyihin ja tokoon liittyvistä kursseista, kisoista ja muista tapahtumista. Yrittäjät ja seurat voivat ilmoittaa sivuilla myös esimerkiksi vapaista harjoitteluvuoroista.

Käyttäjä voi hakea ilmoituksia itseä kiinnostavien lajien ja palvelujen, paikkakunnan tai päivämäärään mukaan. Kun sopiva palvelu löytyy, voi sen myös varata Koiraharrastus.fi-sivuston kautta.

– Idea palveluun syntyi, kun huomasin etsiväni harrastusmahdollisuuksia ympäri internetiä, Facebookin ryhmistä ja palveluntuottajien kotisivuilta. Vapaiden aikojen löytyminen vaati lähes aina kyselyn sähköpostilla tai soittamalla. Juuri kenelläkään ei ole käytössä ajanvarausjärjestelmää, kertoo palvelun perustaja Jouko Huoman tiedotteessaan.

Koiraharrastus.fi-sivustolle rekisteröityneet käyttäjät voivat jättää ilmoituksen sivuille maksutta. Ilmoitusten hakeminen, selaaminen ja palveluiden varaaminen onnistuu myös ilman rekisteröitymistä.

Kuva: Wikimedia Commons/Ron Armstrong

Suloiset yhdessä – Lyhytkasvuinen Helena ja mittelspitz Liinu ovat kaksi pientä aikuista

Helena Mäkelä haluaa olla muille liikuntavammaisille kannustava esimerkki siitä, ettei liikkumiseen käytettävä apuväline ole este vaan mahdollisuus. Helenan koira Liinu on tottunut emäntänsä aparaattiin niin lenkeillä kuin näyttelykehissäkin.

On aurinkoinen alkukesän aamu ja turkoosinvihreään rollaattoriin nojaava Helena Mäkelä odottaa minua Hämeenlinnan juna-asemalla. Hänellä on leveä hymy ja punertava tukka. Helenan vierellä on Liinu, vuoden ja neljän kuukauden ikäinen musta mittelspitz. Monien muiden ihmisten tavoin myös minä huomaan heidät jo kaukaa.

Juna-aseman taksitolpalla on yksi auto, ja meillä käy tuuri: kaikki taksit eivät ota kyytiinsä koiraa, mutta naiskuski ihastuu Liinuun heti. Kun ovi aukeaa, Liinu hyppää tottuneesti etupenkin jalkatilaan. Helena kiipeää pelkääjän paikalle, ja taksikuski sujauttaa rollaattorin takaluukkuun. Nauru ja puhe pulppuavat etupenkiltä katkeamatta koko matkan Helenan asunnolle.

helenaliinuHelena syntyi maaliskuussa 1953. Jo syntyessään hän poikkesi ulkoisesti muista lapsista: hänellä oli lyhyet raajat ja niissä virheasentoja, nivelet olivat jäykät ja sormet lyhyet. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1994, Helena sai diagnoosin. Hänellä on diastrofia.

Diastrofia on Suomessa tavallisin lyhytkasvuisuuden muoto, ja sitä sairastaa noin 180 ihmistä. Sairautta ei voi parantaa lääkkeillä, ja siihen kuuluvat tekonivelleikkaukset aikuisiällä. Helenalla on tekonivelet polvissa, lonkissa ja olkapäissä. Viime aikoina myös kyynärpäät ovat alkaneet vihoitella, joten niiden leikkaus on edessä lähitulevaisuudessa.

Diastrofiaa sairastava tarvitsee säännöllistä fysioterapiaa. Myös erilaiset apuvälineet, kuten erityiskengät tulevat usein tarpeeseen. Diastroofikon kotiin joudutaan yleensä tekemään muutostöitä: 129-senttisen Helenan keittiön yläkaapit laskeutuvat sopivalle korkeudelle nappia painamalla ja vaatehuoneen tangot on ripustettu niin, että lyhytkasvuinen asukas ylettyy niihin.

Rappukäytävän ovi on raskas, joten Helena kulkee asuntoonsa takapihan terassille johtavaa liuskaa pitkin.
Rappukäytävän ovi on raskas, joten Helena kulkee asuntoonsa takapihan terassille johtavaa liuskaa pitkin.

Oli alkuvuosi 2013, kun Liinu vietti elämänsä ensimmäisiä viikkoja auralaisessa pentulaatikossa. Datanomiksi opiskellut Helena oli saanut tutkintonsa päätökseen pari kuukautta aiemmin. Yhden opintoihin kuuluneista työharjoitteluista ohjasi Kirsi Voutilainen – kahden mittelspitzuroksen omistaja ja sittemmin Helenan hyvä ystävä. Toinen Kirsin koirista oli tullut vastikään isäksi, ja Kirsi pyysi Helenaa mukaansa katsomaan vielä alle luovutusikäisiä pentuja.

Helenan elämään on kuulunut koiria lapsuudesta lähtien. Kymmenen koirattoman vuoden jälkeen hänen mielessään oli alkanut kehittyä ajatus pörröisestä ystävästä: Helena ei halunnut jäädä opintojen päätyttyä tyhjän päälle, ja nyt hänellä oli vihdoin aikaa koiralle. Pennun hankkiminen ei kuitenkaan kuulunut suunnitelmiin, kun Helena eräänä alkukevään päivänä lähti ystävänsä seuraksi Auraan.

Muutamaa viikkoa myöhemmin, pääsiäislauantaina, Kirsi toi ohikulkumatkallaan Helenalle odotetun, pienen mustan käärön. Helena muistaa päivän hyvin, ja näyttää käsillään, miten pieni Liinu oli.

– Tuohon se päästi ensimmäiset pisut, Helena osoittaa tarkan paikan.

Liinu oli pentuna vauhdikas riiviö. Se pureskeli Helenan kodin seiniä, ovenpieliä ja sohvanjalkoja. Kolttosista pahin oli se, kun pentu kalusi moottoroidun sängyn pohjassa kulkevat johdot rikkoen kolmentuhannen euron arvoisen vuoteen.

Sisäsiistiksi Liinu oppi kahdeksan kuukauden ikäisenä. Koulutuksessa oli omat haasteensa.

– Minua harmitti, kun alussa kaikki neuvoivat kantamaan pennun ulos aina leikin, syömisen ja nukkumisen jälkeen. En minä jaksa nostaa Liinua, Helena kertoo.

Helena ei pysty myöskään kumartumaan, joten koirankakat jäävät lenkin varrelta keräämättä. Tästä tunnollisella koiranomistajalla on joskus huono omatunto.

Kun on aika lähteä ulos, Liinu hyppää tottuneesti terassin penkille ja Helena kiinnittää sen kaulapantaan nahkaisen hihnan. Joskus käytössä on flexi, mutta nahkahihna on rollaattorin kanssa helpompi ja ennen kaikkea turvallisempi.
Kun on aika lähteä ulos, Liinu hyppää tottuneesti terassin penkille ja Helena kiinnittää sen kaulapantaan nahkaisen hihnan. Joskus käytössä on flexi, mutta nahkahihna on rollaattorin kanssa helpompi ja ennen kaikkea turvallisempi.

Kun istun ruskealla kangassohvalla haastattelemassa Helenaa, Liinu kiipeää tasaisin väliajoin syliini kerjäämään rapsutuksia. Se haluaa olla huomion keskipiste. Helena nostaa pihdeillä maasta kumisen virtahevon ja heittää sen makuuhuoneeseen johtavalle käytävälle. Liinu syöksyy heti perään. Hippo on sen lempilelu.

Liinu vihaa rullaluistelijoita ja pyöräilijöitä, mutta muuten se tulee toimeen kaikkien kanssa. Kun Helena lähtee pois kotoa, Liinu protestoi haukkumalla, ja kun hän palaa, Liinu istuu odottamassa.

Helena ja Liinu asuvat kaksikerroksisen pienkerrostalon alakerrassa. Samassa pihapiirissä asuu paljon koiraihmisiä, jotka auttavat tarvittaessa Liinun hoidossa ja lenkityksessä. Myös Helenan avustaja ulkoiluttaa Liinua toisinaan.

– Jos käsiäni joudutaan operoimaan, tarvitsen Liinun hoidossa paljon apua. Joskus on käynyt mielessä sekin, että ai kamala, jos joudun luopumaan Liinusta ja antamaan sen jollekin toiselle. Se on pahin painajaiseni, Helena toteaa vakavana.

helenaliinu3Vaikka lenkeillä tahti on rauhallinen, Liinun elämässä riittää aktiviteetteja. Heti ensimmäisenä syksynä Helena vei sen pentukoulutukseen, jota seurasi arkitottelevaisuuskurssi. Lisäksi kaksikon harrastuksiin kuuluvat näyttelyt, kotiin on hankittu dobo-pallo ja haastattelua seuraavana päivänä alkavat rally-toko-harjoitukset.

Liinun polvet tutkittiin terveiksi maaliskuussa, joten nyt se voisi aloittaa myös agilityn – kunhan vain sopiva ohjaaja löytyisi, sillä jo agilitykentälle pääseminen on rollaattorin kanssa vaikeaa. Apuväline on hankala myös pitkällä nurmikolla tai lumisena talvena. Yksi Helenan suurista haaveista on päästä metsälenkille Liinun kanssa.

– Kun katson esimerkiksi Facebookista ihmisten kuvia kauniista metsämaisemista, tulee sellainen olo, että minä en pysty. Se ottaa päähän, Helena harmittelee.

Helena on esittänyt Liinun nyt kolmessa match showssa, joista paras tulos on sinisten kolmas. Hän tarvitsee apua, kun koira pitää nostaa pöydälle, mutta muuten esittäminen sujuu ongelmitta. Hyvä menestys mätsäreissä kannustaa parivaljakkoa eteenpäin myös muissa harrastuksissa.

– Eräässä mätsärissä tuomari liikutti meitä vain aivan vähän. Nykyään sanon joka kerta, että meitä voi liikuttaa aivan samalla tavalla kuin muitakin, Helena kertoo.

Liinu tottui nopeasti rollaattoriin, jota Helena käyttää apuna liikkumiseen sekä sisällä että ulkona. Lisäksi Helenalla on sähkökäyttöinen mopo, jonka korissa Liinu matkusti pentuna. Nyt suunnitelmissa on suurempi kori kasvaneelle koiralle mopon takaosaan.
Liinu tottui nopeasti rollaattoriin, jota Helena käyttää apuna liikkumiseen sekä sisällä että ulkona. Lisäksi Helenalla on sähkökäyttöinen mopo, jonka korissa Liinu matkusti pentuna. Nyt suunnitelmissa on suurempi kori kasvaneelle koiralle mopon takaosaan.

Helena on avoin, rohkea ja nauraa paljon. Hän innostuu helposti ja on toisinaan lapsenmielinen. Vaikka hän asuu yksin, hän ei ole yksinäinen, sillä ympärillä on paljon ystäviä ja vahva tukiverkosto. Helena on pahoillaan siitä, että monet vammaiset jäävät yksin neljän seinän sisälle.

Kun Helena tarvitsee apua, hän ei pelkää pyytää sitä. Esimerkiksi kaupassa käydessään hän saa ylähyllyille sijoitetut tavarat pyytämällä apua muilta asiakkailta. Useimmiten ihmiset suhtautuvat Helenaan positiivisesti.

– Joskus jotkut nuoret naureskelevat minulle ja matkivat kävelytyyliäni. Silloin huudan heille, että väärin menee. Joillekin tulee yllätyksenä, että osaan puhua, Helena kertoo.

Nykyään vastaantulijat kiinnittävät huomiota Liinuun eivätkä Helenan vammaan. Lapset esittävät joskus kysymyksiä, mutta Helenan mielestä se on normaalia. Helena toivoo, että torumisen sijaan vanhemmat lähettäisivät uteliaan jälkikasvunsa juttelemaan hänen kanssaan. Olisi tärkeää kertoa lapsille, että maailmassa on erilaisia ihmisiä.

– Vanhemmilla olisi suhtautumisessa enemmän oppimisen varaa. Lapsille voisi hyvin sanoa, että mene tervehtimään. Vaikka jalkani ja käteni eivät toimikaan kunnolla, järki kulkee, Helena muistuttaa.

helenaliinu2Pikkuruinen, vain vähän yli viiden kilon painoinen kiiltäväturkkinen Liinu makaa valkealla matolla pureskelemassa keskittyneesti puruluuta, jota se pitää paikoillaan tassujensa välissä. Liinulla on aina ollut hyvä ruokahalu. Helena on tarkka Liinun syömisestä, sillä taannoisen dieetin seurauksena sen paino tippui lähes kilon. Nykyään Liinu saa kevyttä ruokaa ja paljon kasviksia, ja Helena pitää huolen, että sen kylkiluut tuntuvat oikeaoppisesti pehmeän turkin alla.

Liinussa parasta on sen uskollisuus ja vilpitön rakkaus. Helenan mielestä on ihanaa, kun kotona on aina joku vastassa. Liinun myötä Helenan ulkoilu on lisääntynyt moninkertaisesti, minkä vuoksi hän on joutunut rautakuurille ja muuttamaan ruokavaliotaan.

Pari viikkoa haastattelun jälkeen Helenan Facebook-seinä täytyy kuvista, joissa on vehreitä maisemia ja mätästä onnellisen näköisenä nuuskiva koira. Metsälenkki ei ole enää pelkkä haave, sillä Helena on kiertänyt juhannuspäivänä Liinun kanssa seitsemän kilometrin lenkin Aulangonjärvellä.

Helenaa ja Liinua ei pidättele mikään. Eivät edes märät, kapeat pitkospuut.

Lähde: Lyhytkasvuiset ry

Teksti ja kuvat: Suvi Salminen

Vauhdikasta menoa Agilityn SM-kisoissa – Katso kuvat!

Suomalaisen agilityn huiput ratkoivat yksilökisojen Suomen mestaruudet sunnuntaina 15.6. Tampereen Hakametsässä. Kutkuttavan jännittäviä finaaleja oli seuraamassa lähes 3 000 katsojaa.

Tunnelma finaaleissa oli korkealla. Yleisö kannusti ja eli voimakkaasti mukana niin onnistumisissa kuin pettymyksissäkin – välillä raikuvasti hurraten, välillä hengitystä pidätellen.

Erityisen sykähdyttävä kisa nähtiin medi-kokoisten koirien finaalissa, kun nopeasti etenevä rata osoittautui monelle ennakkosuosikillekin haastavaksi. Yleisö ja tuomaristo seurasivat epäuskoisina harvinaislaatuista finaalia. Lopulta voittoon nousi karsintaradan sijalta 26 Ari Partti kooikerhondje Kafin kanssa.

Mini-luokan kullan nappasivat Anni Komulainen ja shetlanninlammaskoira Ralli ja maxi-luokan voiton veivät Pasi Kangas ja bordercollie Wiu.

Yksilömestaruuksista kisasi yhteensä 681 koirakkoa. Jokaisen kokoluokan karsintakierroksilta selvisi 50 parasta finaaliin. Lopputuloksissa huomioitiin molempien ratojen yhteistulos.

Agilityn Suomen mestarit 2014

Maxi-kokoiset koirat
1. Pasi Kangas ja bordercollie Wiu, (Heinolan palvelus- ja seurakoirakerho) Heinola (koirakon kotipaikka Hollola)
2. Jaakko Suoknuuti ja bordercollie Chi, (Littoisten Agility Warriors) Littoinen
3. Tanja Lehto ja belgianpaimenkoira Ansa, (Agility Club of Eastern Finland) Kuopio

Mini-kokoiset koirat
1. Anni Komulainen ja shetlanninlammaskoira Ralli, (Hukka-Putki ry) Kuopio
2. Kirsi Arhippainen ja shetlanninlammaskoira Peppi, (Active Dogs ry) Haukipudas
3. Sonia Delatte ja shetlanninlammaskoira Stella, (Agility-Team Turku ry) Turku

Medi-kokoiset koirat
1. Ari Partti ja kooikerhondje Kafi, (Lappeenrannan Agilityurheilijat ) Lappeenranta
2. Kim Berglund ja shetlanninlammaskoira Spike, (Vöyrinsudun Koirakerho) Vöyri
3. Erika Jalkanen ja mittelspitz (Suonenjoen Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat Ilpo

Kaikki kilpailutulokset löytyvät osoitteesta: http://agism2014.fi/tulokset.php

Kuonon kuvagalleria kisoista:

Koiraurheilulaji agilityn joukkueiden Suomen mestaruudet ratkottiin Tampereella

Agilityn joukkueiden Suomen mestaruuksista kilpailtiin tänään 14.6.2014 Tampereen Hakametsässä. Mestaruudet jaettiin kolmessa eri luokassa. Mini-kokoisten koirien joukkueista yhteen pelasivat parhaiten Kiimingin Koirakerhon edustajat, medeissä voittajista ei ollut epäilystä: kullan vei Vesikoirat ry, ja maxi-kokoisten koirien kirkkaimman mitalin sai jälleen Border Agility Team ry. Oulun Koirakerho voitti seurojen Suomen mestaruuden.

Joukkuekilpailussa oli mukana yhteensä 226 joukkuetta eri puolilta Suomea. Kolme- tai nelihenkisten joukkueiden kolme parasta tulosta lasketaan joukkueen yhteistulokseen. Kaikki koirakot tavoittelevat “nollia” eli virheetöntä ratasuoritusta ja tuomarin asettaman ihanneajan alittavaa aikaa.

Kilpailun kaikki tulokset on julkaistu netissä: http://agism2014.fi/tulokset.php

Medit: Neljän naisen ja espanjanvesikoirien ylivoimaa

Medi-kokoisten koirien Suomen mestareiksi nousi ylivertaisen yhtenäisellä tuloksella Vesikoirat ry. Joukkueenjohtaja, akaalainen Kirsimaaria Inkinen-Moukola uskoi hyviin tuloksiin: “Tiesin, että meillä on hyvät mahdollisuudet, kun vain teemme tasaista tulosta.” Neljään nollatulokseen eivät muut joukkueet kyenneet – kolmekin olisi riittänyt. “Ei ollut paineita lähteä hössötyksiin. Päätin ohjata koiraa tarkasti, mutta nopeasti ja todella nautin kisasta”, kertoo joukkueen ankkuri Riitta HaaranenVantaalta. Joukkueen kaikki koirat, ikäleidi Pirre sekä Kiki, Vivian ja Moona ovat espanjanvesikoiria.

Medi-kokoisten (35cm tai yli) joukkuesuomenmestarit 2014

1. Vesikoirat ry
Kirsi-Maaria Inkinen-Moukola ja espanjanvesikoira Pirre, tulos -0,23, Akaa
Elisa Laine ja espanjanvesikoira Kiki, tulos -6,43, Espoo
Nina Örn ja espanjanvesikoira Vivian, tulos -3,09, Hämeenlinna
Riitta Haaranen ja espanjanvesikoira Moona, tulos -4,72, Vantaa

2. Shetlanninlammaskoirat – Shetland Sheepdogs ry
3. Villähteen Agility-Urheilijat ry

Maxit: Kovan kokemuksen Border Agility Teamille kultaa

“Lasi kuohuvaa ja kylpemään” nauraa Riina Koskelma tulevan illan juhlasuunnitelmia. Koko Border Agility Teamin joukkue tavoittelee huomenna vielä yksilöiden suomenmestaruuksia, joten juhla-aikeet ovat maltilliset. Joukkue on valmistautunut kilpailuihin koko talven, mutta voiton salaisuuksia ovat myös kylmäpäinen keskittyminen ja erittäin hyvä joukkuehenki. Koskelmalle ja Emmi Lavikallearvokisamitali on agilitystä ensimmäinen ja toinen puoli joukkueesta koostuu varsinaisista konkareista. Petteri Huotari ja Janne Karstunen voittivat samaisen maxien SM-kullan vuoden 2010 SM-kisoissa ja ovat kahmineet voittoja useissa arvokisoissa Suomessa ja ulkomailla.

Maxi-kokoisten (43cm tai yli) joukkuesuomenmestarit 2014

1. Border Agility Team ry
Janne Karstunen ja australiankelpie Emmi, tulos -9,35, Helsinki
Emmi Lavikka ja bordercollie Step, tulos -11,40, Helsinki
Riina Koskelma ja bordercollie Zoi, tulos -11,71, Askola
Petteri Huotari ja bordercollie Meg, tulos hylätty, Lahti

2. Kirkkonummen Kennelkerho ry
3. Littoisten Agility Warriors ry

Minit: Sadan vuoden agilitykokemuksella voittoon

“Oksennusta pukkaa!”, huutaa Minna Ylitalo nauraen Kiimingin Koiraharrastajien voitettua mini-kokoisten koirien joukkuesuomenmestaruudet. Oksettavan hieno olo johtui muiden suoritusten seuraamisen jännityksestä. Kiimingin Koiraharrastajien menestyksen salaisuus on joukkueen mukaan pilke silmäkulmassa sanottu “noin sadan vuoden agilitykokemus” ja etenkin asenne! Kirsi Yliruokanen ja Minna Ylitalo ovat olleet arvokisoissa mitaleilla ennenkin, Päivi Lillebergille ja Kirsi Hyväriselle mitali on ensimmäinen. Kiiminkiläiset voittivat toisen pohjoisen joukkueen Oulun Koirakerhon noin kolmen sekunnin aikaerolla.

Mini-kokoiset koirat (34,99cm tai alle)
1. Kiimingin Koiraharrastajat ry
Päivi Lilleberg ja shetlannin lammaskoira Onni, tulos -5,65.
Kirsi Hyvärinen ja shetlannin lammaskoira Kirill, tulos -4,93
Minna Ylitalo ja borderterrieri Siiri, tulos -4,51
Kirsi Yliruokanen, shelam Kiti, hylätty

2. Oulun Koirakerho ry
3. Agility Sport Team ry

Oulun Koirakerho kaikkien kokoluokkien paras

Kaikissa kokoluokissa parhaiten pärjäsi Oulun Koirakerho, jonka joukkueet sijoittuivat mineissä hopealle, maxeissa neljänneksi ja mineissä sijalle 23. Täten Oulun Koirakerhosta tuli näissä kisoissa seurojen Suomen mestari.

Suomen Agilityliiton tuore toiminnanjohtaja, Ikaalisista kotoisin oleva Sirpa Sippola oli lauantain SM-kilpailuihin erittäin tyytyväinen: “Kisoissa nähtiin huikeita suorituksia ja kisatunnelma oli todella hyvä. Yleisö eli loistavasti mukana. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen yksilökilpailuun.”

Tampereen Hakametsässä nähdään viikonlopun aikana yhteensä yli 1500 koiramaisen vauhdikasta urheilusuoritusta, kun suomalaisen agilityn huiput tavoittelevat joukkue- ja yksilötason suomenmestaruuksia. Sunnuntaina yksilömestaruuksista kolmessa eri säkäluokassa kisaa yhteensä 681 koirakkoa.

Lähde: Agilityliiton tiedote
Artikkelikuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi