Koira tekee joskus asioita, joihin kokenutkaan omistaja ei osaa kertoa syytä. Miksi koirat esimerkiksi syövät kakkaa tai kiertävät ympyrää ennen makuulle menoa? Lemmikkisivusto Pawnation selvitti syyt kymmeneen koirille tyypilliseen mutta omistajia kummastuttavaan tapaan.
1. Hajuissa kieriminen.
Jokainen koiranomistaja tietää tilanteen, kun juuri pesty koiraa löytää lenkiltä haisevan kasan – esimerkiksi toisen koiran tai jonkun muun eläimet jätökset – ja alkaa kieriä siinä. Hajuissa kierimistä on selitetty useilla eri teorioilla, joista todennäköisin syy on evoluutiossa: kun koirat elivät villinä, raadossa kieriminen auttoi peittämään koiran oman hajun ja helpotti metsästämistä.
2. Takapuolten nuuhkiminen.
Voisi luulla, että näin hyvällä hajuaistilla varustettu eläin välttelisi takapuolia kaikin keinoin. Koiralle lajitoverin takamus antaa kuitenkin paljon tietoa: koiran peräaukon vierellä olevat rauhaset kertovat lajitoverille muun muassa koiran sukupuolesta, terveydestä ja ruokavaliosta. Koirilla on lisäksi kuonossaan niin kutsuttu Jacobsonin elin, jonka avulla koira voi kuononsa välityksellä vastaanottaa kemikaaleja ja niiden antamaa informaatiota ilman varsinaista hajua.
3. Ympyrän kiertäminen ennen makaamaan menoa.
Kauan ennen kuin koirat saivat nauttia omista pedeistä – tai omistajiensa sängyistä – niiden piti olla sopeutuneita elämään luonnossa. Koirat kiertävät ympyrää ennen kuin ne käyvät maakaamaan tasoittaakseen alustansa ja pelottaakseen pois vaarat ja nurmikolla elävät tuholaiset. Vuosituhansien evoluutiosta ja kasvatuksesta huolimatta, osa alkukantaisten koirien tavoista on säilynyt nykypäivän lemmikeille.
4. Ilopissat.
Olet ehkä huomannut, että koirasi voi päästää pienen lammikon tervehtiessään tuttuja ihmisiä tai koiria. Niin sanottu ilopissa eli alistumisesta johtuva pissaaminen on yleinen osa koiran käyttäytymistä. Koira osoittaa näin lajitovereilleen, ettei se ole uhka. Muita merkkejä alistuvasta käyttäytymisestä ovat muun muassa etutassujen nostaminen ja selälleen kellahtaminen.
5. Jahtaaminen.
Jotkut koirat innostuvat kaikesta liikkuvasta – oli kyseessä sitten toinen eläin, ajoneuvo tai skeittaava ihminen. Nopeasti liikkuvat asiat herättävät koiran saalisvietin ja halun lähteä jahtaamaan kohdetta. Valitettavasti tällä käytöksellä saattaa olla vakavat seuraukset, sillä esimerkiksi auton perään lähtevä koira saattaa loukkaantua vakavasti ja skeittaajaa päin hyökkäävä karvaturri voi vahingossa purra ihmistä. Jahtaamiseen taipuvaiset koirat kannattaa pitää aina kiinni.
6. Kakan syöminen.
Niin ällöttävältä kuin se omistajasta tuntuukin, monella koiralla on jossain vaiheessa elämäänsä tapana syödä lajitovereidensa tai muiden eläinten ulostetta. Jotkut koirat syövät kakkaa yksinkertaisesti sen ravinteikkuuden vuoksi. Koiralle voi myös kehittyä pakonomainen tarve syödä ulostetta. Omistajan tulisikin aina pyrkiä estämään kyseinen käytös koiralta, sillä ulosteen mukana koiran elimistöön voi kulkeutua tauteja tai loisia.
7. Paukkuarkuus.
Jotkut koirat pelkäävät luonnostaan kovia ääniä. Monet koirat ovat karanneet tai aiheuttaneet tuhoa kotonaan pelästyttyään kovaa ääntä, esimerkiksi ukkosmyrskyä tai ilotulitusta. Jos koirasi pelkää kovia ääniä, on tärkeää seurata sen käyttäytymistä ja tarjota sille turvallinen paikka, jossa se voi viettää ukkosmyrskyt ja uudenvuoden aatot.
8. Nylkyttäminen.
Kun koira alkaa nylkyttää naapurin jalkaa, se on kiusallista, mutta normaalia koiran käyttäytymistä. Sekä uros- että narttukoirat voivat nylkyttää, mutta kaikki turret eivät sitä tee. Itsestäänselvän syyn eli lisääntymisen ohella koirat voivat nylkyttää ollessaan innoissaan, stressaantuneita tai hermostuneita. Koirat ilmaisevat nylkytyksellä myös dominointia. Jos koirasi nylkyttää liikaa, sinun kannattaa hakeutua kouluttajan pakeille käytöksen korjaamiseksi.
9. Hännän jahtaaminen.
Vaikka hännän jahtaaminen näyttää hauskalta, se saattaa olla merkki vakavammista ongelmista. Joskus tämä käyttäytyminen on lyhytaikaista ja liittyy esimerkiksi pentuikään tai niihin hetkiin, kun koira tuntee olonsa erityisen energiseksi. Mutta jos hännän jahtaaminen jatkuu pidempään, koira kannattaa viedä eläinlääkärin vastaanotolle. Kun vanhempi koiraa alkaa jahdata häntäänsä, se voi merkitä esimerkiksi psyykkisiä tai fyysisiä oireita ahdistuneisuudesta pakonomaiseen käytökseen, epilepsiaan tai johonkin kohtaukseen.
10. Takapuolen hankaaminen lattiaan.
Omistajan mielestä saattaa näyttää hassulta, kun koira hankaa takapuoltaan lattiaan. Todellisuudessa tämä voi olla koiran keino kertoa, ettei sillä ole kaikki kunnossa. Kun koira kakkaa, sen anaalirauhaset tyhjentyvät samalla. Jos anaalirauhaset tukkeutuvat, eivätkä siis itsestään tyhjene, koira voi ilmaista epämukavuutta hieromalla takapuoltaan lattiaan. Jos tukkeutuneita rauhasia ei tyhjennetä, ne saattavat tulehtua. Anaalirauhaset voi yrittää tyhjentää kotikonstein ja eläinlääkärin vastaanotolla.
Lue alkuperäinen juttu täältä.
Kuva: Wikimedia Commons / Mjpetersonsc