Viihde

Tutkimus: koira kakkaa Maan magneettikentän mukaisesti!

Taannoin selvitettiin, miksi koirat pyörivät ympyrää ennen kuin ne löytävät mieluisan tarpeidentekopaikan. Asia on mitä ilmeisimmin selvinnyt, ja tulos on uskomaton. Raportti Frontiers in Zoology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 70 eri koiran kakkaamista tutkittiin tieteellisesti kahden vuoden ajan, kertoo, että koirat etsivät pyörimällä mitä ilmeisimmin kompassisuuntaa. Tutkimuksessa oli mukana edustajia 37 eri rodusta, ja yhteensä tutkimuksen aikana tehtiin…

Nerokas laite: Koira heittää itselleen palloa!

Viime aikoina ovat yleistyneet laitteet, joiden avulla koirat voivat leikkiä itsensä kanssa. Tämän videon kuvaaja löysi nettikaupasta kyseisen automaattikatapultin, jonne tennispallo pudotetaan. Katapultti linkoaa pallon pihalle ja koirat hoksaavat nopeasti, kuinka laitteen kanssa toimitaan. Buddy-niminen energinen kaveri on ainakin katapultista hyvinkin innoissaan – toisin kuin kuvassa taka-alalla lymyilevä toinen koira, jota ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai sitten hän…

Fretti varasti lelun koiranpennulta – tuulennopeaa toimintaa!

Leikkisät fretit ihastuttavat omistajiaan erilaisilla tempuilla ja kaiken lisäksi ne ovat hyvin suloisia ja sosiaalisia. Ilman pitkäjänteistä koulutusta nämä näätäeläimet kuitenkin tuhoavat helposti kodin irtaimistoa ja varastelevat tavaroita, sillä niiden nokkeluus vetää vertoja ainoastaan nopealiikkeisyydelleen. Nyt tapaamme vallattoman fretin, jonka petollisuuden uhriksi joutuu söpö koiranpentu. Bugis-niminen fretti nimittäin odottaa kärsivällisesti, että pentu tekee virheen, ja varastaa lelun pennun suusta…

Paras lelu! Labradorinnoutaja pitää ämpäristään!

Lemmikkieläimillä voi tunnetusti olla hieman erikoisia suosikkileluja, niin kuin tällä Charcoal-nimisellä labradorinnoutajalla. Hänen lelunsa on nimittäin punainen sanko. Sangosta puuttuu pohja, joten koiran on helppo tarttua siihen molemmilta puolilta. Koiran ja hänen sankonsa leikkihetkistä on nyt koottu ihastuttava video, ja sitä on käyty katsomassa tähän mennessä jo yli puolitoista miljoonaa kertaa. Osa videota kommentoineista käyttäjistä onkin…

Toimiva tuutulaulu! Mies lauloi koiranpennut uneen

Koirapentueita kaitsenneet ovat todennäköisesti samalla tuskailleet, miten lauma vauhdikkaita energiapakkauksia saadaan unten maille. Nyt YouTube-videolla eräs mies osoittaa, että ihmisten tavoin myös koirat on mahdollista laulaa uneen. Korissa makoilee viisi söpöä ja vauhdikasta pentua, joilla näyttäisi riittävän vielä energiaa. Mies ryhtyy kuitenkin laulamaan niille unilaulua, joka alkaa kaikeksi yllätykseksi pian myös toimia. Koirat ottavat unipaikkansa ja…

Presidenttiparin Lennu-koira haistoi joulukinkun – katso hauska video!

On jälleen se aika vuodesta, kun Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vastaanottivat järjestöjen ja yritysten perinteisiä joulutervehdyksiä. Tilaisuus järjestettiin Mäntyniemen virka-asunnolla 15. joulukuuta. Tällä kertaa huomion varasti kuitenkin presidenttiparin Lennu-bostoninterrieri, joka haistoi lahjojen joukosta jotain erityisen makoisaa. Vehmaan maataloustuottajien lahjoittama joulukinkku oli nimittäin Lennun mielestä äärimmäisen mielenkiintoinen lahjaidea! Asiasta uutisoi YLE….

Koira näyttää ymmärtävän puhetta – kiehtova video!

Koirien tiedetään oppivan mitä erilaisimpia temppuja, mutta nyt on ollut asialla huippukouluttaja. Tämä jo hieman vanhemmalla verkkovideolla nähtävä hauva tuntuu ymmärtävän karjapaimenisäntänsä jokaisen sanan ja lauseenpainon. Mies heittää koiralle pallon maahan ja ohjastaa sitten hyvin tarkasti, miten eläin voi sitä lähestyä. Hän pyytää koiraa muun muassa astumaan eteenpäin, ja sitten taaksepäin sekä kääntymään eri suuntiin…

Kun neliveto sutii – nämä liukkaat lattiat saavat koirista yliotteen

Monissa kodeissa saadaan usein ihmetellä perheen rakkaan lemmikin toilailuja, kun se joutuu liukastelemaan parkettilattioilla. Koirien täytyy ensin totutella liukkaalla alustalla kävelemiseen, ja siihen voi mennä helposti jopa päiväkausia. Nyt on koostettu YouTube-videoksi koiren tiukimmat sutimiset ja luikkaimmat liukastelut, ja yrityksen puutteesta näitä urheita koiria ei ainakaan voi syyttää. Jotkut koirat osaavat kuitenkin ottaa liukkaudesta myös ilon irti…

Syksyn sävel soi duurissa – tämä koira ilakoi lehtikasoissa!

Koirat keksivät helposti puuhasteltavaa ulkona ollessaan, ja mikä olisikaan herkullisempaa kuin vasta haravoituun lehtikasaan sukeltaminen? Syksy onkin monien ulkona leikkivien lemmikkieläinten lempiaikaa, sillä lehtiä on kaikkialla ja syksyn tunnelma on taianomainen! Nyt YouTube-videolla nähdään sielunsa kyllyydestä lehtikasoissa hyppivä labradorinnoutaja Stella, joka sukeltaa ihanissa ruskan väreissä kylpeviin lehtikekoihin sisään siten, ettei koko eläimestä näy kuin kuono ja…

Corgi sheikkaa takamusta – meno on kuin lauantai-illan diskossa!

Tässäpä varsin vauhdikas corgi, joka ainakin osaa osoittaa olevansa leikkituulella ja meno päällä. Pienikokoinen karvapallo nimittäin haluaa kovasti leikkiä ja se saakin toiveensa läpi vatkattuaan keskilattialla hetken aikaa melko näyttävästi. Omistajat heittävät tyypille palloa, mutta ensin on aika tanssia kuin diskossa ikään. Tästä keinutuksesta olisivat musiikkivideotuottajatkin mielissään. Shake it, baby!