Asia

Mistä tunnistat korkealaatuisen ravinnon? Laadukasta koiranruokaa metsästämässä

Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten koirille syötettiin mitä sattui kotoa löytymään huomioimatta koiran ravintotarpeita. Lemmikille syötetty ruoka vaikuttaa kuitenkin oleellisesti karvakaverin terveyteen, joten laatu on tärkeimpiä kriteereitä ruuan valinnassa. Toisaalta ruoka on usein koiranomistamisen suurin kuluerä ja laatu maksaa. Niinpä paneudumme tässä jutussa siihen, mitä laatu tarkoittaa koiranruuan suhteen.

Hyvät raaka-aineet ovat laadun edellytys

Hyvät ja laadukkaat raaka-aineet ovat laadukkaan koiranruuan edellytys. Ostajan kannattaa tutkia pakkaukset huolella varmistaakseen, että tietää mitä tuotteessa oikeasti on. Onko kyse täyslihatuotteesta? Millaista lihaa siinä on käytetty? Kuinka paljon viljaa ja kasviksia ruoka sisältää?

Koira on luonnostaan lihansyöjä. Sen ruokavalio ei vaadi viljatuotteita, vaikka monessa koiranruuassa käytetäänkin nykyisin viljaa sen edullisen hinnan vuoksi.

”Itse katson ruokakaupassa alkuperää. Suomalaisilla kaupoilla on tarkat riskiarviot myytävistä tuotteista, minkä vuoksi koirille myytävä raakaliha on käytännössä aina kotimaista. Suosin kotimaisia ruokia myös muun kuin raakaruuan osalta”, kommentoi Eläinruokatehdas Lemmikin toimitusjohtaja Janne Räsänen.

Vähäinen prosessointi tarkoittaa luonnollisempaa ruokaa

Prosessoidun ja prosessoimattoman ruuan ravistemuksellisessa koostumuksessa on eroja. Ravintosisältö muuttuu prosessoinnin, kuten lämmittämisen ja muotoilun myötä mm. kuitujen, hivenaineiden ja rasvojen suhteen.

”Mitä vähemmän prosessoitu ruoka on, sitä luonnonmukaisempi se on. Kun ruokaa valmistetaan globaalia jakelua varten, sitä prosessoidaan paljon, jotta se kestäisi kuljetusta ja säilyisi jopa vuosia”, Räsänen kuvaa.

Kuten ihmisille, myös eläimille on helpointa saada kaikki tarvitsemansa ravintoaineet luonnollisessa muodossa tarjottavasta ravinnosta. Koirien raakaruokinnassa pitää kuitenkin pitää huolta monipuolisesta ravinnonsaannista, sillä koiralle ei voi syöttää myöskään pelkkää raakaa lihaa.

Helppo käyttää, helppo syöttää

Ruokaa on helppo käyttää ja syöttää silloin, kun omistaja tietää millainen ruokayhdistelmä koiralle kannattaa syöttää ja miten paljon mitäkin ravintoa yhdistää annokseen.

”Ruokapakkauksessa tulee olla selkeät ohjeet ruuan annosteluun ja käyttöön. Pakkauksen tulee myös kertoa onko kyseessä täysravinto, täydennysrehu vai makupala”, Räsänen summaa.

Hyvä murkina maittaa koiralle

Koiranruuassa maku ei aina ole yhtä selkeä kriteeri kuin mitä meidän ihmisten ostaessa ruokaa itsellemme. Ostoksilla kaupasta tarttuu mukaan sellaista, mikä itselle maistuu. Voiko maittavuus jäädä koiran suhteen vähemmälle huomiolle?

Räsäsen mielestä ei. ”Asiakkaamme tietävät kyllä tarkalleen mistä heidän koiransa pitävät. Jos tiettyä tuotetta ei saakaan kaupasta, niin palautetta tulee, varsinkin nirsompien lemmikkien omistajilta”, hän kertoo.

Keskimääräiselle koiranomistajalle on siis selvää, jos joku tietty ruoka ei maita tai että tietty ruoka on suursuosikki, sillä näiden asioiden suhteen palaute koirilta on selkeää.

Ruuan täytyy olla turvallista

”Eläinruokatehtailijan näkökulmasta turvallisuus jää liian vähälle huomiolle koiranomistajien keskuudessa”, Räsänen toteaa.

“Lähtökohta on, että kaikki Suomessa päivittäistavarakaupassa myytävä koiranruoka on turvallista. Päivittäistavarakauppa tekee näistä riskiarvion ja siksi myynnissä on vain kotimaista raakaruokaa. Muissa tuoteryhmissä nostaisin itse kotimaisuuden tärkeäksi valintakriteeriksi ja ostaisin ennemmin suomalaisen kuin kiinalaisen herkun”, hän jatkaa.

Esimerkiksi kanan suhteen Suomi ja Ruotsi ovat erikoisasemassa. Näissä maissa salmonellaa ilmenee merkittävästi vähemmän kuin muualla EU:ssa. Koska EU on yksi markkina-alue, siipikarjan liha kulkee maasta toiseen vapaasti.

”EU:n ulkopuolelta tuotava kana vaatii salmonellatodistuksen, mutta EU:n sisällä liikkuva kana ei, paitsi kun sitä tuodaan Suomeen tai Ruotsiin. Pidän salmonellariskin minimointia tärkeänä, sillä esimerkiksi usein perheen pienimmillä on pääsy koiran ruokakupille ja sitä kautta myös koiranruuan mahdollisiin turvallisuusriskeihin”, Räsänen kertoo.

Yhteenveto

Ruokakaupoilla käydessä kannattaa muistaa:

  • Hyvät raaka-aineet ovat laadukkaan ruuan perusta
  • Vähäinen prosessointi meinaa luonnonmukaisempaa ravintoa
  • Helppokäyttöisyys helpottaa arkea
  • Laadukas ruoka on maistuu koiralle
  • Suomessa myytävä ruoka on turvallista, mutta mm. kanaruuissa kotimaisuus on valttia

Maittavia ruokahetkiä!

Tämä juttu on tehty yhteistyössä Eläinruokatehdas Lemmikin kanssa. Juttu varten haastateltiin yrityksen toimitusjohtajaa Janne Räsästä.

Karvaiset kaverit piristävät vanhusten arkea – Vierailimme palvelutalossa koirien kanssa

Koirat ovat tunnetusti ilahduttamisen mestareita. Riemukkaiden hännänhuiskuttajien vierailu vanhainkodissa on monelle ikäihmiselle päivän kohokohta. Kuono kävi seuraamassa Suomen Karva-Kaverit ry:n vapaaehtoisten vierailua Kotipirtin palvelutalossa, Tampereella.

Koirakaksikko, Taavi ja Ringo, ovat valmiina toimeen. Ne tallustavat iloisesti nuuskuttaen palvelutalon ovista omistajiensa Outi Korpisen ja Jemina Järvisen ohjaamina. Paikka on selvästi tullut jo tutuksi, ja koirat heiluttavat häntiään, kun tietävät pian tapaavansa paljon ystäviä. Tiedossa on roppakaupalla rapsutuksia.

– Vierailemme pääasiassa vanhusten luona vanhain- ja palvelukodeissa, mutta käymme myös esimerkiksi lasten ja kehitysvammaisten luona. Keikkailemme myös erilaisissa tapahtumissa, Suomen Karva-Kaverien Tampereen koordinaattori Outi Korpinen kertoo.

Vuonna 2011 perustettu yhdistys toimii eri puolilla Suomea. Sen tavoitteena on ilahduttaa ja vahvistaa ihmisten terveyttä sekä sosiaalista hyvinvointia eläinten avulla. Vapaaehtoisten vierailut esimerkiksi palvelutaloissa tuovat vaihtelua arkeen ja aktivoivat vanhuksia rupattelemaan ja rapsuttelemaan koiria.

– Vierailulla olevan koiran tunnistaa oranssista liivistä, jota pidetään aina vieraillessa päällä. Moni luulee liiviä avustajakoiran liiviksi, mutta Karva-Kavereita saa lähestyä ja tervehtiä, Korpinen sanoo.

Palvelutalon oleskeluhuoneessa puheensorina vilkastuu, kun koirat saapuvat paikalle. 7-kuinen labradorinnoutaja Taavi tervehtii iloisesti nuuskuttamalla, ja 3-vuotias sekarotuinen Ringo löytää heti sopivan rapsuttajan ja istahtaa jalkojen juureen silitettäväksi.

Palvelutalon oleskeluhuoneessa koirat siivittävät keskustelua samalla, kun asukkaat voivat silittää niitä.

Kohtaamisia suurella sydämellä

– Täältä tulisi Karva-Kaveri vierailemaan. Saako tulla tervehtimään? Korpinen huikkaa ovelta palvelutalon asukkaalle.

Koirien vierailu nostattaa monet leveät hymyt huulille, ja vanhus jos toinenkin puhkeaa muistelemaan omia rakkaita lemmikkejään elämän varrelta. Moni kertoo olevansa eläinrakas, ja heille kohtaaminen koirien kanssa on korvaamatonta nyt, kun omia lemmikkejä ei enää voi pitää.

Juuri nämä kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa saavat vapaaehtoiset innostumaan koiravierailutoiminnasta. Vierailut antavat paljon niin omistajalle kuin koirallekin.

Korpinen lähti mukaan puolitoista vuotta sitten, kun kuuli Karva-Kavereista koirapuistossa. Hän käy vierailuilla myös toisen koiransa, 2-vuotiaan labradorinnoutaja Topin, kanssa. Nuorempi Taavi on ollut mukana aivan pienestä pennusta asti.

– Koira saa tästä rapsutuksia ja hyvän mielen. Se myös oppii kohtaamaan erilaisia ihmisiä, Korpinen kertoo toiminnan parhaita puolia.

– Itsellekin tulee hyvä mieli. Hymyilyttää, kun vanhukset alkavat puhua esimerkiksi omista lemmikeistään. Usein meinaan myös herkistyä, hän jatkaa.

Pyörätuolissa istuvaa naista naurattaa, kun Taavi ja Ringo yrittävät hotkaista pöydän alle tippuneita ruoanmurusia. Koirien herkkunälkä huvittaa muitakin. Eräs herra leikittää koiria tarjoamalla namipaloja palkkioksi hienosti suoritetuista käskyistä. Ringo vie vanhemman koiran itsevarmuudella namin Taavin kuonon edestä, mutta onneksi herkuista riittää molemmille.

“Juuri siitä.” Ringo on oikea ekspertti rapsutusten ja halien keräämisessä.
Taavi kuuntelee korva tarkkana palvelutalon asukkaiden tarinoita omistajansa Outi Korpisen sylissä.

Kaikenkarvaiset eläinystävät tervetulleita

Karva-Kaverien toiminnassa on mukana monenmoista eläinystävää. Koirien lisäksi vierailuja tekevät ainakin kissat, kanit, marsut, ponit ja onpa mukana yksi porokin.

– Meillä ei ole rajoitettu koiriakaan, joten myös rescue-koirat ja nuoret pennut sopivat mukaan, kunhan rokotukset ja madotukset ovat kunnossa.

Lisäksi eläinten ja omistajien tulee läpäistä soveltuvuustesti, jossa testataan molempien reagoimista eri tilanteissa. Vapaaehtoiset eläimineen kohtaavat usein esimerkiksi kehitysvammaisia tai muistisairaita henkilöitä, jotka saattavat tehdä yllättäviä liikkeitä ja ääniä. Laitoksissa vierailuilla käyvien eläinten täytyy myös osata kulkea erilaisissa tiloissa ja pinnoilla sekä sietää esimerkiksi pyörätuoleja ja rollaattoreja.

– Testissä varmistetaan, että eläintä voi käsitellä, esimerkiksi koskemalla tassuihin. Eläimen pitää myös pystyä olemaan samassa tilassa muiden koirien ja eläinten kanssa, sillä yleensä keikoille mennään pareittain tai useamman koiran voimin.

Eläimen pitää myös olla omistajansa hallinnassa, eikä esimerkiksi todella haukkuherkkä koira sovi toimintaan, sillä vierailun kohteet voivat säikähtää kovaa haukkumista.

– Mielestäni myös omistajan tulee olla sellainen, että haluaa jutella vanhuksille ja että on rohkeutta kohdata erilaisia ihmisiä, Korpinen sanoo.

Rauhallisuus on vierailuilla valttia, mutta myös energiset koirat voivat olla loistavia ilahduttajia. Kaikki vanhukset eivät itse ota kontaktia vierailijoihin, mutta seuraavat koirien touhuamista mielellään sivusta. Kovimmat höyryt koiralta kannattaa kuitenkin päästellä jo lenkillä ennen vierailua.

Myös palvelukodin työntekijät ilahtuvat koirien vierailusta.

Koiravierailuille riittää kysyntää

Vierailukierroksen päätteeksi koirat ovat aivan naatti. Taavin ja Ringon silmäluomet alkavat lupsua kiinni, kun ne odottavat kotiin lähtöä. Ovella vielä palvelutalon työntekijä tulee halimaan ja rapsuttamaan heipat hyvin työnsä tehneille haukuille.

Seuraavana päivänä tiedossa on uusi vierailu toisessa vanhainkodissa. Vierailuille on enemmän kysyntää kuin niitä ehditään tekemään.

– Tarvitsisimme uusia aktiivisia jäseniä, jotka voisivat käydä vierailuilla säännöllisesti, Korpinen kertoo ja kannustaa kiinnostuneita omistajia lähtemään mukaan, jos omasta koirasta olisi tuomaan iloa muille.

Lisätietoa toiminnasta löytyy Suomen Karva-Kaverien nettisivuilta sekä Facebookista, ja lisää voi kysyä sähköpostilla: info@suomenkarvakaverit.fi.

Jemina Järvinen ja Outi Korpinen toivovat mukaan uusia aktiivisia Karva-Kavereita. Myös Ringo ja Taavi suosittelevat nami- ja rapsutuspalkkiolla tehtävää työtä.

Teksti ja kuvat: Niina Kinnunen

Agilityä voi harrastaa myös kaupungissa – onko tässä koirien parkour?

Rantauduttuaan Suomeen 1980-luvulla, agility on kasvattanut suosiotaan tasaiseen tahtiin. Koiran ja ohjaajan esteratakilvoissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mikäli Agilityliitto onnistuu suunnitelmissaan, lajin MM-kilpailut voidaan nähdä Suomessa vuonna 2019.

Koiraihmisen kannalta agilityn haasteena on varusteiden tarve. Esterata ei ole kummoinen esterata ilman oikeanlaisia esteitä. Niinpä eri puolille Suomea on syntynyt agilityratoja niin ulos kuin halleihin.

Sopivien esteiden ja esteratojen puutteesta lannistumattomat koiraihmiset ovat keksineet yhdistellä agilityn ja toisen suosiotaan kasvattavan lajin, ihmisten parkourin, piirteitä. Parkour on Pariisin lähiöissä syntynyt laji, jossa kaupunkitilan tarjoamia esteitä käytetään hyväksi liikkuen sulavasti ja nopeasti paikasta toiseen. Parkourissa nähdään usein hurjia hyppyjä ja kiipeilysuorituksia, jotka eivät sovi heikkohermoisille.

Kaupunkiagilityssä tai koiraparkourissa käytetään penkkejä, kivetyksiä, puita, aitoja, pyöräteilneitä tai mitä ikinä keksitäänkään esteinä, joiden yli koirat hyppivät, juoksevat tai pujottelevat. Lajin hauskuus piileekin siinä, että ohjastajan luovuus on ainoa raja.

Parhaiten lajin luonne selviää lukemisen sijaan katsomalla. Niinpä keräsimme muutaman videon, jossa näkyy kaupunkiagilityn erilaisia tulkintoja.

 

Jos aiot kokeilla kaupunkiagilityä itse, kannattaa huomioida koiran turvallisuus. Väärin tehdyt hypyt tai kiipeilytemput voivat johtaa koiran loukkaantumiseen. Jos olosi on epävarma, voit hyvin aloittaa esimerkiksi pujottelulla, jossa riskit ovat pienet.

Päivitys: Jutun kolmas video on poistettu, koska siinä oli koiralla käytössä piikkipanta, jota emme Kuonon toimituksessa hyväksy.

Miksi koira murisee? – Ymmärrä koirasi viesti ärinän takaa

Koirat viestivät meille monin äänin: ne vinkuvat, vikisevät, ulvovat ja haukkuvat. Kun koira murahtaa, se tulkitaan usein uhkaavaksi ja jopa ongelmalliseksi käytökseksi. Murina on kuitenkin koiralle tärkeä osa kommunikointia.

Hampaat irvessä muriseva koira voi olla pelottava näky, ja vaisto käskee varomaan ja väistämään sitä. Useimmiten koira haluaakin murinallaan varoittaa meitä pysymään kauempana.

– Murinalla koira ilmoittaa, että on epävarma, pelkää tai haluaa lisää etäisyyttä ihmisiin tai toisiin koiriin. Koirat voivat murista itsepuolustukseksi, ja ne yrittävät murinalla lopettaa ei-toivotun tilanteen tai toiminnan, ongelmakoirakouluttaja Jaana Koukkula Evidensiasta kertoo.

Pelon lisäksi kipu voi saada koiran ärripurriksi. Tällöin se saattaa murahdella jonkin tietyn liikkeen tai kosketuksen myötä, kun sitä sattuu. Murisemalla koira myös puolustaa reviiriään, omistajaansa tai esimerkiksi ruokaa tai lelua, jonka kokee olevan vaarassa tulla napatuksi kuonon alta.

Koira pelkää herkkunsa olevan uhattuna. Kuva: Wildfaces/Pixabay

Monenlaista murinaa

Murinan on pitkään ajateltu olevan aggressiivista käytöstä, jota koiralta ei saisi sietää. Sittemmin käyttäytymistutkimuksen myötä on oivallettu, että koira käyttää murinaa monipuolisesti viestiessään.

– Usein on ennakkokäsitys, että koiran murina on aina merkki aggressiivisuudesta, mutta näin ei ole. Koira voi viestittää omistajalleen myös esimerkiksi iloisuuttaan niin sanotulla tervehtimismurinalla. Koirien leikkiessä keskenään murina voi olla hurjankin kuuloista, Koukkula huomauttaa.

Murinaa koskevassa tutkimuksessa todettiin, että leikkivän koiran murina on korkeampaa ja lyhyempikestoista kuin puolustautuvan koiran matala ja pitkä murina. Tämä on ihmiskorvankin helppo erottaa, mutta koirat kuulevat hienovaraisemmatkin eroavaisuudet. Kokeessa koirille soitettiin nauhalta ruokaa puolustavan koiran murinaa, jolloin ne jättivät herkkuluun rauhaan. Kun niille puolestaan soitettiin tuntematonta ihmistä murisevan koiran ääntä, luu katosi parempiin suihin.

Useimmiten murina kertoo pelosta. Koira yrittää välttää tilanteet, joissa joutuu hyökkäämään, ja siksi se elehtii jo ennen murinaa. Pelokas ja ahdistunut koira on jäykkä, luimistelee, haukottelee, lipoo huuliaan ja vilkuilee hermostuneesti. Se myös näyttää hampaitaan yrittäessään ilmaista tukalaa oloaan.

– Koiran elekielessä varoituksena toimivat ensin eleet ja ilmeet. Jos niihin ei reagoida, tulee murinaa ja jos siihenkään ei reagoida, koiralle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin puolustautua puremalla, Koukkula sanoo.

Vaikka murina ei aina tarkoitakaan, että koira olisi hyökkäämässä, kannattaa omistajan olla valmiina puuttumaan siihen.

Koira kertoo epämiellyttävästä olostaan elein ja ilmein jo ennen murinaa. Kuva: AdinaVoicu/Pixabay

Älä rankaise murisevaa koiraa

Koiran voisi kyllä opettaa olemaan murisematta, mutta silloin se menettäisi luonnollisen ja tehokkaan viestimiskeinonsa epämiellyttävissä tilanteissa.

– Koiraa ei saa koskaan rangaista murinasta, koska se saattaa lopettaa meille kaikkein tärkeimmän kommunikointimuotonsa. Omistajalla voi tämän jälkeen olla koira, joka ensin varoittaa elein ja ilmein, joita ei välttämättä huomata, ja sen jälkeen puree uskaltamatta murista ennen hyökkäystä.

Kieltämisen sijaan tulisi puuttua syihin, joiden takia koira ärrää. Jos koira vaikuttaa murisevan kivusta, on kivun syy selvitettävä eläinlääkärissä. Tilanteissa, joissa koira pelkää tai kokee tarvetta puolustautua, on tärkeä pysyä rauhallisena.

– Kun koira murisee, keskeytetään tilanne ja kunnioitetaan murinaa eli odotetaan hiljaa paikoillaan eikä ahdisteta koiraa lisää liikkumalla tai lähestymällä. Koiralle ei saa puhua eikä sitä saa rapsutella tai lepytellä. Kun koira on rauhoittunut, ohjataan se pois tilanteesta, Koukkula neuvoo.

– Koira ei kuitenkaan saa murinallaan saavuttaa mitään, joten ihminen ei poistu tilanteesta, vaan koira.

Omistaja voi myös opettaa koiralleen, ettei sen tarvitse olla huolissaan leluistaan tai ruuastaan. Kun koira oppii pennusta pitäen, ettei kukaan vie ruokaa sen syödessä, ei se koe tarvetta murista ruokakupin äärellä. Jos murisemisesta kuitenkin tulee ongelma, ja se aiheuttaa vaaratilanteita ihmisiä, toisia koiria tai erityisesti lapsia kohtaan, kannattaa apua hakea koirakouluttajalta.

Tärkeintä on reagoida murinaan ja auttaa koiraa selviytymään pelottavista tilanteista. Koiran ja omistajan välinen luottamus vahvistuu, kun koira tietää, että omistajalla on homma hallussa.

Teksti: Niina Kinnunen

Miksi koira haukkuu? – Näin puutut häiritsevään haukkumiseen

Koirat ilmaisevat tunteitaan aina pelosta innostukseen haukkumalla. Pitkin päivää jatkuva louskutus tai ovikellolle räyhääminen voi kuitenkin olla stressaavaa niin omistajalle, naapureille kuin koiralle itselleenkin.

Koiran mielestä haukku on paikallaan tilanteessa kuin tilanteessa: pihapuussa kiipeilevästä oravasta on ilmoitettava välittömästi, yksin jäädessä on tylsää eikä omistajalta saa huomiota tai uusi ihmis- tai koiratuttavuus epäilyttää.

– Koira saattaa haukkua saadakseen huomiota, turhautuessaan, leikkiessään, puolustaessaan reviiriään, tervehtiessään tuttuja tai karkottaakseen tuntemattomia, Evidensian ongelmakoirakouluttaja Jaana Koukkula listaa.

– Koira viestii haukkumalla oikeastaan kaikkia tunnetilojaan.

Eleet paljastavat haukun syyn

Ihmisen voi olla vaikea tulkita, mitä koira haukkumisellaan milloinkin haluaa kertoa.

Haukkumistapa paljastaa osan. Vahtiva koira haukkuu matalalla ja varmalla äänellä yrittäessään pitää tunkeutujan kaukana, kun taas korkeat haukahdukset viestivät usein innostuksesta. Jos haukunta on intensiivistä ja tiheää, voi kyseessä olla pelko. Huomiota koira puolestaan haukkuu tasaisella ja kovalla äänellä.

Koiran tapa äännellä vaihtelee kuitenkin roduittain ja yksilöittäin. Usein omistaja tunnistaa oman lemmikkinsä haukut, mutta vieraita koiria on vaikeampi tulkita.

– Koirat viestivät haukun lisäksi samaan aikaan muilla käyttäytymismuodoillaan. Jotta voimme tulkita, miksi koira haukkuu, on tarkasteltava myös haukkuvan koiran eleitä, ilmeitä, katsetta ja äänenpainoa.

Nämä eleet ovat usein erittäin hienovaraisia, ja ne saattavat jäädä ihmisiltä huomaamatta. Siksi varsinkin vierasta koiraa lähestyessä, on aina paras olla rauhallisen varovainen.

– Sanonta haukkuva koira ei pure, ei aina pidä paikkaansa. Haukkuminen saattaa olla myös varoitus toisille ennen mahdollista hyökkäystä, Koukkula muistuttaa.

Äänenpainon lisäksi haukkuvan koiran eleitä ja asentoa kannattaa tarkkailla. Kuva: Mandyme27/Pixabay

Moni lietsoo haukuntaa tietämättään

Koirat voivat haukkua yllättävän kovaa. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan kovin mitattu haukku on 113,1 desibeliä. Tätä kultainennoutaja Charlien mahtihaukuntaa on verrattu rock-konsertin melutasoon.

Ei siis ihme, että jatkuva kova haukkuminen rasittaa omistajaa ja häiritsee usein jopa naapurisopua. Ensimmäisenä mieli varmasti tekisi kieltää ja torua meluavaa koiraa, mutta se lietsoo tilannetta entisestään.

– Huomionhakuisella tai vartioivalla haukkumisella koira ei saisi saada huomiota osakseen. Kieltäminen tai rankaiseminen aiheuttavat vain lisää haukkumista. Haukkumista ei kannata myöskään vahvistaa “kuka tulee” tai “mikä siellä” -kysymyksin, Koukkula neuvoo.

Haukkuminen on koiralle luontaista toimintaa, ja se on jalostettu vahtimaan ja ilmoittamaan mahdollisista uhkista. Haukkuminen myös itsessään on koiralle palkitsevaa toimintaa, joten sen kieltäminen kokonaan ei ole suositeltavaa.

Sen sijaan kannattaa opettaa, ettei koiran tarvitse olla jatkuvasti valppaana ja vartioimassa ympäristöä.

– Pienimmästäkin äänestä tai ulkopuolisesta liikkeestä haukkuva koira ei pysty rauhoittumaan ja rentoutumaan. Tämä saattaa aiheuttaa koiralle suurtakin stressiä ja muita ongelmia, kuten eroahdistusta.

Liiasta haukkumisesta voi opetella eroon

Koukkula suosittelee puuttumaan häiritsevään ja huomiohakuiseen haukuntaan mahdollisimman pian, mielellään jo pentuna. Johdonmukaisella ja kärsivällisellä koulutuksella vanhemmankin koiran voi opettaa haukkumaan vähemmän.

– Koiran voi antaa haukkua hetken, jonka jälkeen omistaja kiittää hyvin tehdystä työstä ohjaamalla koiran pois tilanteesta ja palkitsee poistumisesta ja rauhoittumisesta. Näin koira oppii, että se saa tehdä työn, johon se on jalostettu. Sen jälkeen omistaja ottaa tilanteen haltuun, ja koira voi rentoutua ja rauhoittua.

Koiralle voi myös opettaa jonkin uuden käyttäytymismallin tilanteisiin, joissa se muuten haukkuisi.

– Esimerkiksi ovikellon soidessa koira meneekin omalle paikalleen odottamaan, tulee omistajan viereen istumaan tai hakee suuhunsa lelun, jota voi esitellä ja kantaa vieraiden saapuessa, Koukkula vinkkaa.

Tärkeintä on, että koiraa palkitaan ruhtinaallisesti aina, kun se toimii toivotulla tavalla. Omistajan muuttaessa omaa toimintaansa alkaa koirakin muuttaa käyttäytymismallejaan.

Seuraavan kerran, kun oma koiruus haukkuu postiluukusta kolahtavaa lehteä aamukolmelta, kannattaa huokaistaa syvään ja vetää kiroava huuto takaisin – ehkäpä koirasi yrittää vain avuliaana ilmoittaa, että posti tuli.

Kun haukkumiseen reagoidaan jo pentuna, koira oppii, milloin haukkuminen on sopivaa. Kuva: 12019/Pixabay

Koiran pedin ostajan opas: millainen peti miellyttää murrea? 

”Vapaa”, kuuluu eteisestä ja koira ryntää olohuoneeseen. Se tervehtii siellä olevat ihmiset ja hakeutuu sitten petiinsä lepäämään tyytyväisenä ja pitkän lenkin väsyttämänä.

Peti hankintaan tyypillisesti koiran omaksi paikaksi. Sen pesäksi ja turvaksi. Tässä jutussa käydään läpi neljä näkökulmaa, jota kannattaa ottaa huomioon pedin hankinnassa.

Koiran pitää viihtyä pedissään

– Hyvä peti on sellainen, että koira pitää siitä ja haluaa oleilla siinä. Näin summaa perheyhtiö Transmerillä työskentelevä Maria Kallio. Hänen vastuullaan on Jalo-tuotemerkin pedeistä ja muista koiratarvikkeista huolehtiminen.

– Toisinaan hyvä ja rakkaudella valittu peti voi jäädä käyttämättä. Koira ei syystä tai toisesta viihdy siinä. Pedin materiaali voi olla esimerkiksi kahisevaa tai liukasta. Molemmat voivat olla koiran mielestä epämiellyttäviä ominaisuuksia. Esimerkiksi fleece-viltti voi tehdä pedistä miellyttävämmän tuntuisen koiralle, Kallio kuvaa.

Koiran voi totuttaa petiin siirtämällä sinne tärkeiden ihmisten aromeja. Esimerkiksi vanhan T-paidan jättäminen petiin tuo sinne turvallista, oman ihmisen tuoksua.

Kestävä peti tehdään paksusta kankaasta hyvillä saumoilla

Saumat ovat monen pedin heikoin kohta. Koiran kynnet ovat kova vastus hyvällekin ompeleelle hampaista puhumattakaan. Tästä syystä saumoihin kannattaa kiinnittää kaupassa huomiota.

– Hyvän sauman tunnistaa tosi helposti. Ota peti käteen ja venytä sauman kohtaa. Jos ommel on liian löysä, sauma antaa periksi ja pullistelee. Itse ompeleen ei pidä näkyä sieltä. Mitä enemmän lankaa näet saumassa, sitä huonompi se laadultaan on, Kallio kertoo.

Jos saumat kestävät, seuraava riskialue on pedin kangas. Paksu ja laadukas kangas kestää kovaakin käsittelyä, kun taas ohut ja pehmeä kangas antaa periksi nopeammin.

Hoidon helppoutta irrotettavalla päällisellä

Kaupassa kannattaa varmistaa, että pedin voi pestä. Mitä useammin koira pääsee petiin kuraisena ja märkänä, sitä useammin peti vaatii pesua. Kovalla käytöllä olevan pedin on hyvä olla vettä ja likaa hylkivä, sillä se vähentää tarvittavien pesukertojen määrää.

Vettä hylkivä peti on yleensä kahisevaa materiaalia, joten jos koira vierastaa kahinaa, sopiva peti on sellainen, jossa alaosa on vettä hylkivä ja yläosa pehmeä. Turkismainen tai karvainen peti on vaikeahoitoisempi, sillä se  paakkuuntuu helposti pesussa ja vaatii pesun jälkeen harjaamista.

Joissakin pedeissä on irroitettavat päälliset. Se helpottaa pesua ja pidentää käyttöikää, sillä vain osa pedistä joutuu pesuun. Pedin pehmusteet kestävät tyypillisesti huonommin pesua kuin pintamateriaalit, joten patjaosan voi tuulettaa pesemisen sijaan.

Peti on sisustuselementti

Koira viihtyy ihmisten läheisyydessä, joten yleensä koiran peti löytyy sieltä, missä ihmiset viettävät aikaa. Esimerkiksi olohuoneessa peti on näkyvillä kaiken aikaa ja on siten sisustuselementti siinä missä sohva tai kirjahylly. Pedin hankinnassa kannattaa siksi ottaa huomioon helppohoitoisuuden ja kestävyyden lisäksi, että peti miellyttää emännän ja isännän silmää.

Pedin käyttöikä on lyhyempi kuin huonekalujen, vaikka peti onkin koiralle huonekalu. Hyvän pedin pitäisi kestää vähintään pari vuotta käyttöä. Iso ja petiään runsaasti möyhivä ja petaava koira kuluttaa pedin nopeasti loppuun. Petiään hellävaraisesti kohteleva ja siistinä pitävä koira voi saadan pedilleen kymmenenkin vuotta käyttöikää.

 

Juttu on tehty yhteistyössä Jalon kanssa. Jalo tuo maahan laadukkaita petejä ja muita koiratarvikkeita. Laadun lisäksi tarvikkeiden valinnassa korostetaan valmistuksen eettisyyttä. Lisätietoja löydät osoitteesta www.jalotuotteet.fi

Kysely: Koiratarvikkeet kuten lelut, hihnat, pannat ja pedit

Järjestämme yhteistyökumppanimme kanssa kyselyn koiratarvikkeiden, kuten lelujen, hihnojen, petien ja pantojen kulutustottumuksista. Toivomme sinun osallistuvan kyselyyn.

Hilla-peti

Arvomme kyselyyn vastanneiden kesken 80x65cm kokoisen Hilla-pedin (arvo noin 55€). Peti on korkealaatuinen, pintamateriaali vettä hylkivää, sisätyyny on käännettävissä ja sen toinen puoli on musta.

Osallistut arvontaan täyttämällä yhteystietosi kyselyn loppuun. Arvonta suoritetaan 8.2.2018.

Kyselyyn vastaaminen vie arviolta 5-10 minuuttia.

Kysely on suljettu 7.2.2018 ja arvonta suoritetaan 8.2.2018. 

Lämpömittari painuu miinukselle – Tarvitseeko koirani talvitakin?

Monen mielestä koiran pukeminen on vain ihmisten keksimää hömpötystä, mutta Suomen talven viimassa ja pakkasessa voi takin pukeminen koiralle tulla tarpeen. Mistä sitten tietää, tarvitseeko juuri oma rekku lämmintä vaatetusta talviselle pissalenkille? Omistajan kannattaa huomioida ainakin muutama seikka.

Rotu

Pienet, laihat sekä lyhyt- ja sileäkarvaiset koirat palelevat helpommin kuin suuremmat ja tuuheaturkkisemmat lajikumppaninsa.

Rodut, joilla ei ole lämmittävää pohjavillaa, tulisi pukea jo muutaman asteen pakkasessa takkiin, joka suojaa koiran suurimmat lihasryhmät eli selän, reidet ja rintakehän. Erityisesti koiran korvat ja tassut ovat alttiita kylmälle, joten nekin kannattaa suojata mahdollisuuksien mukaan ainakin paukkupakkasilla.

Harva rotu on jalostettu sopeutumaan Suomen sääolosuhteisiin, joten pörröisempikin koira voi hyötyä talvitakin käytöstä varsinkin, jos sen ulkoilu on rauhallista tai se joutuu olemaan paikallaan kylmässä säässä.

Ikä

Koiravanhukset sietävät kylmää usein huonommin kuin nuoret koirat. Kun iän myötä turkki harvenee, aineenvaihdunta hidastuu ja kävelytahtikin muuttuu rauhalliseksi köpöttelyksi, voi vilu yllättää koiran nopeastikin. Kylmä ilma voi pahentaa myös koiran nivelvaivoja, jolloin lämmittävä takki tulee tarpeen.

Myös pienet pennut täytyy suojata kylmältä. Jos nopeasti pieneksi jäävän takin hankinta tuntuu turhalta, kannattaa ulkoilu jakaa moniin lyhyisiin pätkiin ja ulkoilua välttää kokonaan kireimmillä pakkasilla.

Terveydentila

Sairaudesta tai onnettomuudesta toipuvan koiran on vaikea ylläpitää ruumiinlämpöänsä kylmässä, sillä sen keho työskentelee jo tehokkaasti ja energia kuluu parantumiseen. Kipeän koirakaverin kurjaa olotilaa ei siis kannata pahentaa paleltumalla, vaan päälle on hyvä pukea lämmin takki, jossa on mukava ja helppo liikkua.

Aktiivisuus

Tehdäänkö teillä matelevia lenkkejä, joilla koira jolkottelee vailla kiireen häivää perässä sitten, kun sattuu huvittamaan? Vai kiidetäänkö kierros hiki hatussa ja lopuksi koira vielä riekkuu pihalla läkähtymiseen saakka?

Jos koira on hyvin rauhallinen, voi pakkaslenkeille olla hyvä pukea takki, jossa on lämmin vuoraus, esimerkiksi fleece-kankaasta. Jos koira puolestaan liikkuu itsensä lämpimäksi, ei takkia välttämättä tarvita tai voi valita kevyemmän takin, joka suojaa viimalta, muttei ole liian tukala.

Harrastukset

Koiran kanssa treenatessa on tärkeä muistaa lämmitellä lihakset ennen suoritusta, jotta revähdyksiltä ja muilta vammoilta säästytään. Erityisesti kylmällä, kostealla tai tuulisella säällä koiran lihaksistoa voi auttaa pysymään lämpimänä pukemalla koiralle loimen tai takin alkuverryttelyn päätteeksi.

Takki kannattaa pukea päälle myös suoritusten välille sekä kotimatkalle. Jos lihakset jäähtyvät rasituksen jälkeen liian nopeasti, heikentää se palautumista ja voi aiheuttaa lihaskramppeja.

Yksilöllisyys

Ei kahta samanlaista edes rakkaissa koiraystävissämme. Siinä, missä yhtä saa maanitella edes astumaan ulos pakkasella, toista saa houkutella sisään pois lumihangesta pyörimästä. Oman koiran käyttäytymistä kylmässä kannattaa siis tarkkailla.

Kaikki koirat eivät paljasta palelevansa tärisemällä tai nostelemalla tassujaan kylmästä maasta. Ovelamman koiran vilun voi kuitenkin havaita muutoksissa kävelyssä. Paleleva koira kävelee usein lihakset jäykkänä ja töpötellen.

Jos näyttää, että oma koira ei kylmältään pysty nauttimaan ulkoilusta, kannattaa takin hankkimista vahvasti harkita. Jokainen koiranomistaja tuntee parhaiten juuri oman koiransa.

Lähteet: I Heart Dogs, Pet Guide, HauHau

Tiesitkö, että koiranruuan suomalainen nimi ei takaa kotimaisuutta?

Kuono.fi tutki Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:n pyynnöstä koiranomistajien asenteita koiranruuasta marraskuussa. Tärkeimpinä kriteereinä pidettiin laatua ja sopivuutta omalle koiralle. Nämä kaksi argumenttia olivat ylivoimaisesti tärkeimmät, tämän jälkeen seurasi hinta sekä kotimaisuus. Mutta mistä kotimaisen tuotteen oikein tunnistaa ja onko tulevaisuudessa luvassa selkeämmät alkuperämerkinnät tuotteisiin?

Kysyimme asiaa Eviran rehuvalvonnasta vastaavalta ylitarkastaja Hanna Laatiolta. Koiranruoka luokitellaan nykyisen lainsäädännön mukaan rehuksi ja nykyisin eläinperäisissä lemmikkieläinten ruoissa valmistajalta edellytetään hyväksyntää ennen toiminnan aloittamista. Hyväksytty laitos saa hyväksymisnumeron, jossa on alkuosassa maatunnus, suomalaisilla valmistajilla se on FI-alkuinen. Tämä tunnus tulee ilmoittaa pakkausmerkinnässä.

Raaka-aineiden alkuperää ei tarvitse ilmoittaa

Sen sijaan raaka-aineiden alkuperän ilmoittamista ei toistaiseksi velvoiteta. Merkintävaatimus edellyttäisi myös EU:n rehulainsäädännön muutosta.

– Rehujen merkintävaatimukset tulevat EU-lainsäädännöstä, jota noudattavat sellaisenaan kaikki EU-maat. Kansalliset vaatimukset eivät ole helposti perusteltavissa, koska silloin asetetaan oma teollisuus epäedulliseen kilpailuasemaan suhteessa muihin jäsenmaihin. Nykyään lainsäädäntöä pyritään lähtökohtaisesti karsimaan ja uusia vaatimuksia tulisi tarkoin harkita, Laatio sanoo.

Eviran mukaan ei ole viitteitä, että lainsäädäntöön olisi tulossa muutosta. Kuluttajan kannalta tilanne on siis käytännössä se, että usein koiranruuan raaka-aineiden alkuperä on mahdotonta selvittää. Kotimaisissa koiranruuissa alkuperä on pääsääntöisesti ilmoitettu ja esimerkiksi Eläinruokatehdas Lemmikki pystyisi tarvittaessa ilmoittamaan kyseisen tuote-erän alkuperän jopa tilan tarkkuudella, aivan kuten ihmisravinnoksi käytettävissä ruuissa.

– Meillä on luonnollisesti käytössä omavalvonta, joka jo sinällään toimiessaan pystyy antamaan tarkemmat jäljitettävyystiedot kaikille tuotantoerille. Olemme kuitenkin viemässä tuoteturvallisuutta ja tuotteiden jäljitettävyyttä pidemmälle rakentamalla tuoteturvallisuusjärjestelmän FSCC 2200, kertoo Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:n toimitusjohtaja Janne Räsänen.

Ruuan suomalainen nimi ei takaa suomalaisuutta

Vaikka koiranruuan nimi kuulostaisi suomalaiselta, se ei välttämättä tarkoita ruuan kotimaisuutta. Helpoin tapa päästä perille kotimaisista valmistajista on etsiä paketista FI-alkuista tunnusta. Vasta ainesosaluettelo tai valmistajan ilmoitus kuitenkin takaa ruuan kotimaisuuden. Yksi varma kotimaisuuden merkki on Avainlipputunniste, jonka saa käyttöönsä vain toimija, joka käyttää tuotteissaan kotimaisia raaka-aineita.

– Avainlipputunniste on hyvä alku, mikäli mielii kotimaista, mutta ei kuitenkaan takaa täysin kotimaista raaka-ainetta sanoo Janne Räsänen.

– Avainlipun kriteerit nimittäin sanovat, että avainlipun käyttöoikeuden saa mikäli tuotteen tai tuoteryhmän kotimaisuusaste on vähintään 50 % omakustannushinnasta.  Omakustannushintaan taas vaikuttaa raaka-aineen lisäksi muun muassa kotimainen työkustannus, markkinointikulut sekä kiinteät kulut. Periaatteessa avainlipun voi saada ulkomailla ulkomaisesta lihasta valmistettu, mutta Suomessa jatkojalostettu, pakattu ja markkinoitu tuote, Räsänen jatkaa.

Janne Räsäsen mielestä kotimaisuuden takaa 100%:sti vain se, että tuotteen valmistaja kertoo pakkausmerkinnöissä raaka-aineen kotimaisuudesta, kuten Eläinruokatehdas Lemmikillä tehdään.

Kuonon kyselyssä kuluttajat tunnistavat kaikista parhaiten kotimaisen tuotteen ainesosaluettelosta ja sen jälkeen avainlipusta. Vastaajista vain vajaat 18 prosenttia oli sitä mieltä, että kotimaisuudella ei ole mitään merkitystä.

– Lihassa, lihajalosteissa, kalassa ja maitotuotteissa oikeasti kotimaiset tuotteet tunnistaa pakkausmerkinnöistä helposti, toivottavasti lainsäädäntömme olisi menossa myös samaan suuntaan lemmikkieläinten ruoassa. Lisäksi kauppa tekee paljon kampanjoita ja valikoimapäätöksiä puhtaasti kotimaisen tuotteiden osalta. Uskon, että kotimaisuus nousee vielä myös kauppojen kilpailuvaltiksi koirien ja kissojen ruokahyllyllä, sanoo Janne Räsänen.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Eläinruokatehdas Lemmikin kanssa.

Lue artikkelisarjan ensimmäinen osa täältä.

Päivitys 18.1.2018: Janne Räsäsen sitaattia on tarkennettu avainlipun kriteerien osalta. 

Joko testasit nämä? – 7 kiinnostavinta mobiilisovellusta koiranomistajalle

Nykyään kaikille elämän osa-alueille on olemassa jos jonkinmoista mobiilisovellusta eikä koirarakkaan ihmisen tarvitse jäädä näistä paitsi. Kokosimme yhteen mielenkiintoisimmat ja hyödyllisimmät sovellukset koiranomistajalle.

1. Paw Map – vaaranpaikat kartalla

Mikään ei ole tärkeämpää koiran kanssa ulkoillessa kuin, että lenkki sujuu jouhevasti ja turvallisesti. Sijaintia hyödyntävässä Paw Map -sovelluksessa käyttäjät voivat merkitä karttaan havaitsemiaan vaarallisia kohteita, joista haluavat varoittaa toisia lemmikinomistajia.

Merkinnät voivat olla esimerkiksi epäilyttäviä herkkulöytöjä, havaintoja kyykäärmeistä tai alueita, joilta on löytynyt lasinsirpaleita tai muita riskejä. Kaikkien merkintöjen ei tarvitse olla huolta herättäviä, sillä kartalle saa lisätä myös mukavia paikkoja, kuten koirapuistoja tai koiraystävällisiä hotelleja ja kahviloita.

Suomalaisvoimin kehitetty Paw Map on ladattavissa iTunesista ja Google Playsta.

PawMap kokoaa käyttäjien ilmoittamat vaaranpaikat kartalle.

2. Dog Whistle – koirapilli puhelimessa

Koirapilli voi olla kätevä apu koiran koulutuksessa, ja nyt se kulkee helposti mukana puhelimessa. Yksinkertaisessa sovelluksessa voi säädellä pillin taajuutta, ja maksua vastaan on mahdollista avata englanninkielisiä vinkkejä pillin käyttöön.

Koirapilliä käytetään usein koiran kutsumiseen, mutta koiran voi opettaa tekemään monia temppuja pillin tahtiin. Kokeile, miten koirasi reagoi pillin ääneen, ja samallapa tulee testatuksi, mitä taajuuksia omat korvat kuulevatkaan.

Dog Whistle iTunesissa ja Google Playssa.

Koirapilli kulkee nyt mukana kaikkialle mobiilissa.

3. iClicker – naksutinkoulutuksen alkeet

Tämä sovellus sisältää kaiken, mitä tarvitset naksutinkouluttamisen aloittamiseen. Itse naksuttimen lisäksi sovellus esittelee naksuttimella kouluttamisen periaatteet ja ohjeistaa peruskäskyjen opettamisessa. Materiaalit ovat englannin kielellä.

Lisäksi sovelluksessa on soittorasia, jonka lukuisilla äänillä koiran huomion voi ohjata itseensä – tai vain pitää hauskaa! Soittorasian avulla voi myös totuttaa koiraa esimerkiksi ukkosen, ilotulituksen tai auton ääniin.

Sovellus saatavilla vain iTunesissa.

Fyysistä naksutinta ei tarvitse hommata lainkaan, kun lataa virtuaaliversion puhelimeen.

4. BarkCam – koirakuvauksen salainen ase

Haluaisitko ikuistaa suloisimman kuvan ikinä, mutta koirakaverisi huomio karkaa aina juuri ennen laukaisimen painamista? BarkCam-sovelluksessa kamera päästelee erilaisia ääniä aina kissan naukumisesta, ovikelloon, avainten kilinään tai vaikkapa pieruun. Hassut äänet houkuttelevat koiran katsomaan kameraan, ja onnistuneet otokset on taattu.

Kuvia voi muokata lisäämällä erilaisia filttereitä, tarroja ja tekstejä. Sovelluksella omasta koirasta saa tehtyä näppärästi vaikkapa hulvattoman meemin. Tuotokset on myös helppo jakaa eteenpäin ystäville ja eri sosiaalisen median kanaviin.

BarkCam ladattavissa iTunesissa ja Google Playssa.

Suloisten koirakuvien ottaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!

5. Wandering Tails – löydä ulkoilupaikat

Suomalaissovellus Wandering Tailsissa käyttäjät voivat merkata karttaan parhaat koiran ulkoilu- ja pissatuspaikat. Kartalta voi nopeasti tarkistaa esimeriksi lähimmät koirapuistot tai tutkia koiralle sopivat pysähtymispaikat autoreitin varrelta.

Sovellukseen on myös mahdollista tallentaa ystäviä, lähettää heille viestejä ja seurata, missä kaverit käyvät ulkoilemassa.

Wandering Tails saatavilla iTunesissa ja Google Playssa.

Koirapuisto hukassa? Kurkkaa Wander Tails -kartalta lähin koiralle sopiva ulkoilupaikka.

6. Dog Walk – tallentaa pissatusreitin

Moni on hurahtanut mittaamaan ja keräämään tietoa liikuntasuorituksistaan, joten luonnollisestikin myös koiran ulkoilutuslenkit tarvitsevat oman sovelluksensa.

Dog Walk piirtää kuljetun kävelylenkin kartalle ja mittaa ulkoiluun käytetyn matkan ja ajan. Reitin varrelta voi tallentaa kuvia ikimuistoisimmista hetkistä ja merkata yhdellä napautuksella sijainnit, joissa koira tekee tarpeensa. Kaiken voi tietenkin helposti jakaa ystäville jälkikäteen tai vaikka reaaliajassa.

Sovellus iTuneissa ja Google Playssa.

Onnistunutta ulkoilulenkkiä voi ihailla vielä jälkikäteenkin tällä sovelluksella.

7. Dog Buddy – koiran hyvinvoinnin seurantaan

Koiran kaikki tiedot terveydestä kannattaa tallettaa yhteen paikkaan, josta ne on kätevästi saatavilla kerralla. Dog Buddy -sovellukseen voi kirjata koiran painon kehityksen, eläinlääkärikäynnit, rokotukset, lääkkeet ja muita muistiinpanoja. Sovellukseen on myös koottu koiran ensiapuohjeita englanniksi. Dog Buddy on saatavilla vain iTunesissa.

Samankaltainen sovellus Android-malleille on esimerkiksi Dog Health, jossa muistiinpanomerkintöjen lisäksi on mahdollista löytää helposti lähimmät eläinlääkäriasemat. Sovellus on ladattavissa Google Playssa.

Dog Buddyyn voi tallentaa kaikki lemmikin terveystiedot.

Lisää koiraihmiselle hyödyllisiä mobiilisovelluksia löytyy muun muassa Appadvice-sivustolta.