Uusi vuosi on karkureiden aikaa – Vinkit karanneen koiran etsimiseen

Uuden vuoden aikaan koirien karkaamisriski kasvaa merkittävästi, sillä aiemmin ilotulitteita pelkäämätön koira saattaa säikähtää äkillistä paukahdusta ja pelästyessään koira voi esimerkiksi hypätä korkeankin aidan yli.

Etsijäkoiraliiton puhelinneuvonta antaa neuvoja karkurin löytämiseksi numerossa 040 724 8614. Usein neuvonta auttaa, ja ohjeita noudattamalla karannut koira saadaan kotiin kun uuden vuoden pauke on rauhoittunut. Etsijäkoirat eivät lähde etsintöihin uuden vuoden yönä, vaan ne aloittavat työnsä uuden vuoden päivänä kiireellisyysjärjestyksessä.

Jos koirasi karkaa, etsi karkuria seuraavien vinkkien avulla:

1. Älä etsi karkuria suurella porukalla. Se pelottaa karkuria.

1. Joku perheenjäsen voi jäädä karkaamispaikalle tai jätä katoamispaikalle oma vaatteesi ja herkkupaloja. Koira saattaa palata sinne, kun pauke loppuu. Jonkun on syytä olla kotona, sillä koira löytää usein kotiin. Kotiin palaamista voi helpottaa tekemällä sinne hajujälkeä omistajan hajulla tai ruokajäljellä (esim. vetämällä maassa sukkahousuja, joissa on herkullista märkäruokaa).

2. Kotipihalla tai katoamispaikalla kannattaa grillata esimerkiksi kertakäyttögrillillä. Grilli levittää ruoan tuoksun ja rauhoittaa koiraa.

3. Ilmoita koirasta mahdollisimman laajasti: www.karkurit.fi, kuntasi löytöeläintalo, lyhtypylväät, lähitalot jne. Laita ilmoitukseen valokuva tai kuvaus koiran ulkonäöstä ja omat yhteystietosi. Huom! Älä laita koiran nimeä. Nimellä huutelu pelottaa stressaantunutta koiraa.

4. Jos et ole ennen uutta vuotta ottanut talteen koiran hajua, tee se nyt siltä varalta, että Etsijäkoiraa tarvitaan. Hajuksi käy esimerkiksi koiran kaulapanta, makuualusta, lelut tai hoitovälineet. Säilö hajut puhtaaseen lasipurkkiin tai muovipussiin.

5. Jos näet karkurin, yritä rauhoittaa alue ja toimi mahdollisimman rauhallisesti. Houkuttele koira luoksesi äänellä, leikkimällä tai herkkuruoalla. Älä huuda tai juokse koiran perään, vaan pyri saamaan se tulemaan luoksesi.

6. Koulutetut Etsijäkoirat ovat läpikäyneet pitkän koulutuksen ja testit. Älä anna etsintätehtävää testaamattomalle koiralle. Karkulaiselle rakkaan kaverikoiran voi ottaa mukaan kävelemään karkaamispaikalle tai tekemään hajujälkeä takaisin kotiin.

7. Karkulaisen havainneiden ihmisten ei yleensä kannata yrittää ottaa sitä kiinni, vaan ilmoittaa havainnosta heti eläimen omistajalle tai Etsijäkoiraliitolle.

8. Etsintää ei pidä lopettaa epätoivoisena muutaman päivän päästä, sillä karkulaisia on saatu kotiin pitkienkin aikojen päästä.

Lue täältä vinkit koiran karkaamisen ehkäisemiseksi.

Kuono kampanjoi paukuttoman uuden vuoden puolesta. Tule mukaan jakamalla kuva Facebookissa!

Lähde: Etsijäkoiraliitto
Kuva: Wikimedia Commons / Jon Sullivan