Tutkimus: koira kakkaa Maan magneettikentän mukaisesti!

Taannoin selvitettiin, miksi koirat pyörivät ympyrää ennen kuin ne löytävät mieluisan tarpeidentekopaikan. Asia on mitä ilmeisimmin selvinnyt, ja tulos on uskomaton.

Raportti Frontiers in Zoology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 70 eri koiran kakkaamista tutkittiin tieteellisesti kahden vuoden ajan, kertoo, että koirat etsivät pyörimällä mitä ilmeisimmin kompassisuuntaa. Tutkimuksessa oli mukana edustajia 37 eri rodusta, ja yhteensä tutkimuksen aikana tehtiin 1893 kakkaa ja 5582 pissaa.

Tutkijat itsekin hämmästyivät tutkimuksensa tuloksesta, sillä koirat nimittäin tekevät tarpeensa yleensä pohjois–etelä-suunnassa. Syytä tällaiseen käyttäytymiseen tutkijat eivät vielä saaneet selville, mutta tutkimukset jatkuvat edelleen. Tutkimuksen merkittävin uutinen oli, että koirat kykenevät aistimaan Maan magneettikentän muutoksia.

Oheisella englanninkielisellä videolla selvennetään asiaa lisää.