rapsutus

Vahvaa näyttöä osaamisesta: koira rapsuttaa itseään rappusilla – kirjaimellisesti

Jotkut koirat eivät vain pysty käsittelemään portaita ja ovat liemessä niissä kulkemisen kanssa. Tämä mopsi on toista maata, sillä hän on valjastanut rappuset oman mielihyvänä rengiksi. Koira on nimittäin havainnut rappusten toimivan loistavana selänraaputtimena, joten mopsi nousee toistuvasti ylös portaita – vain pyöriäkseen niitä pitkin alas selällään. Epäilemmepä kuono.fi-toimituksessa, että tyyppi jatkoi touhujaan vielä pitkään sen…

Liikaa unihiekkaa: pentu ei pysy rapsuttamallakaan hereillä!

Harva asia on yhtä hellyttävä ja söpö kuin unenpöpperöinen koiranpentu, joka pinnistelee pysyäkseen hereillä. Tällä Youtube-videolla nähdäänkin corgin pentu, joka on nukahtaa isäntänsä rapsutuksesta huolimatta. Otuksen silmät lupsahtavat kerta toisensa jälkeen kiinni, vaikka sitä hellitellään melko kovakouraisinkin ottein. Kun kyhnytys loppuu, pentu nukahtaa välittömästi. Tämän videon myötä oikein hyvää yötä.

Rapsutus on parempi palkinto kuin kehu, kertoo tuore koiratutkimus

“Hyvä poika! Hieno tyttö!” Omistajilla on usein tapana kehua koiraansa vuolain sanoin, mutta se ei välttämättä olekaan tehokkain tapa osoittaa koiralle tyytyväisyyttään. Uuden tutkimuksen mukaan koirat huomioivat paremmin ihmiset, jotka rapsuttelevat niitä kuin ihmiset, jotka käyttävät vain sanallisia kehuja. Floridan yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa koirilla oli mahdollisuus valita silittelevän ja ääneen kehuvan ihmisen väliltä. Tutkijat tarkkailivat, kumman…