Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta
Search
Close this search box.

Nenä töihin Nose Workilla – Aktiviinen haistelu on koiralle tehokasta aivojumppaa

Koirat ovat tunnettuja uskomattoman tarkasta nenästään. Ne tutkivat maailmaa jatkuvasti nuuhkimalla: lenkillä tien varren jälkiä, hieroessaan tuttavuutta ja liedeltä leijailevaa ruoan tuoksua. Nose workissa hyödynnetään koiran luontaista halua haistella. Samalla koira oppii keskittymiskykyä ja saa itsevarmuutta.

Koirakoulu Vision tiloista kuuluu innokkaita haukahduksia. Meneillään on nose work -tunti, jossa treenataan nenätyöskentelyä etsimällä tiettyjä koiralle opetettuja hajuja erilaisista piiloista. Vuoroaan odottaessa koirat tassuttelevat malttamattomina. Missä haju? Kun lupa etsimiseen annetaan, pinkaisee koira häntä huiskuten nuuskimaan.

– Lajissa on sama periaate kuin tullin huumekoiran tai poliisin räjähdekoiran koulutuksessa. Koira opetetaan tunnistamaan tietty haju, joka on sille merkityksellinen, kertoo koirakouluttaja Leena Rantamäki, joka toimii myös Nose Work Finland ry:n puheenjohtajana.

Nose workissa hajunlähde piilotetaan laatikkoon, sisä- tai ulkotilaan tai ajoneuvoon. Tällä kertaa harjoitellaan laatikkoetsintää. Rantamäki asettelee lattialle monen kokosia ja muotoisia laatikoita, joista yhteen on piilotettu eukalyptuksen tuoksua. Se on ensimmäinen haju, jonka koira oppii tunnistamaan. Lajissa käytetään myös laakerinlehteä ja laventelia.

– Suomessa käytetään hydrolaatteja, jotka ovat eteeristen öljyjen valmistusprosessin sivutuote. Joissakin maissa käytetään eteerisiä öljyjä, mutta niiden käyttö on vaikeampaa, koska ne ovat sellaisenaan liian voimakkaita koiran nenälle, Rantamäki sanoo.

Hajun voi piilottaa mihin tahansa laatikkoon, rasiaan, purkkiin tai vaikka laukkuun, kunhan sen saa suljettua jokaiselta sivulta. Treeniä vaikeutetaan esimerkiksi lisäämällä laatikoiden määrää, käyttämällä erilaisia rasioita ja laittamalla ne eri ympäristöihin ja alustoille. Alkeistreeneissä haju on vain yhdessä laatikossa, mutta tason kasvaessa hajunlähteitä voi olla useampikin.

– Sisätilaetsinnässä hajun voi piilottaa mihin tahansa tilaan, esimerkiksi varastoon, toimistoon tai autotalliin. Hajun voi myös piilottaa ulos tai ajoneuvoon. Piiloja voi varioida loputtomasti, joten aina löytyy uusia tapoja kehittyä.

Nose workia voi harrastaa omaksi iloksi, mutta myös tavoitteellinen kisaaminen on mahdollista. Nose Work Finland hallinnoi paikallisten koirayhdistysten järjestämiä hajutestejä ja kokeita, joissa kisataan kolmessa tasoluokassa ja niin laatikko-, sisätila-, ulkotila- kuin ajoneuvoetsinnässäkin.

Nose workissa käytettävät tuoksut on valikoitu sen mukaan, että ne on helposti saatavilla, mutta toisaalta eivät tule kaikkialla koko ajan vastaan. Tuoksu piilotetaan aina imeytettynä materiaaliin, kuten paperiin, vanulappuun tai vanupuikkoon.
Yhteen laatikoista on piilotettu eukalyptuksen tuoksua. Lajissa riittää aina uusia haasteita, ja myös omistaja saa aivojumppaa uudenlaisia piiloja kehitellessään.

Vamma tai arkuus ei estä harrastamasta

Nose work kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2008 alun perin rescuekoirien aktivointiin. Pian laji levisi myös koti- ja harrastuskoirien pariin, kun lajityypillisen haistelemisen ja mukavan tekemisen hyödyt koiran hyvinvointiin huomattiin. Suomeen laji rantautui vuonna 2015 ja on nopeasti kasvattanut suosiotaan.

– Lajia voi harrastaa kaikenlaisten koirien kanssa, myös jos koiralla on jokin vamma tai ongelmia arkuuden tai jonkin muun asian kanssa. Myös lajin kilpailusäännöissä huomioidaan nämä koirat, Rantamäki kertoo.

Hän harrastaa lajia itse kolmen koiransa kanssa, joista yksi on sokea. Rantamäen kurssilla käy myös ihmisarka koira, joka ei ensimmäisellä kerralla uskaltanut edes ovesta sisään. Treenaaminen voidaan soveltaa koirakohtaisesti sopivaksi, ja harjoitukset tehdään koira kerrallaan, joten jokainen saa nuuhkia rauhassa.

– Lajista on ehdottomasti hyötyä aralle koiralle, koska haistelu kasvattaa sen itsevarmuutta ja tarjoaa rauhallista tekemistä. Harjoituksia tehdään sopivan pienissä paloissa kerrallaan, ja kokemuksesta tehdään koiralle aina positiivinen.

Eettiset säännöt ovat olleet tärkeä osa nose work -toimintaa alusta asti. Lajin luonteeseen kuuluu, että jokainen koirakko saa treenata haluamallaan tavalla, kunhan koulutusmetodeista ei aiheudu haittaa koiralle. Koulutuksessa suositaan palkitsemiseen perustuvia menetelmiä. Tärkeintä on, että niin ihmisellä kuin koirallakin on hauskaa.

Leena Rantamäki soveltaa nose work -treenit aina koirakohtaisesti sopiviksi. Pahviin kiinnitetyn hajuliuskan avulla harjoitellaan tarkkuutta hajun paikantamiseen.
Tiukkaa keskittymistä. Nose work on opettanut amerikankarvatonterrieri Sisulle pitkäjänteisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoa.

Keskittymistä vaativa haistelu rauhoittaa

Kun koira paikantaa hajun, merkkaa se löytönsä esimerkiksi tökkäämällä piiloa kuonollaan tai laskeutumalla maahan makaamaan. Nose workissa opitaan myös koiran ja ihmisen yhteistyötä. Omistajan tuleekin olla tarkkana ja osata tulkita koiraansa.

Yksivuotiaalta bordercollie Cissiltä ja tämän omistajalta Eija Voutilaiselta nose work sujuu jo vauhdikkaasti, sillä tämä on parivaljakolle jo toinen kurssi. Cissi kiertää lattialle asetellut laatikot päämäärätietoisesti, eikä aikaakaan, kun kätköt löytyvät.

– Meillä on neljä koiraa, joiden kanssa harrastamme paljon. Haluan viettää koirien kanssa myös kahdenkeskistä aikaa, joten nose work on vain meidän kahden oma juttu, Voutilainen kertoo.

Myös Tiina Karjalainen ja kolmevuotias amerikankarvatonterrieri Sisu kaipasivat yhteistä mukavaa puuhaa, joten he päätyivät nose workin pariin puolitoista vuotta sitten. Laji on sopinut hyvin karvattoman, eloisan koiran aktivointiin, sillä sitä pystyy harrastamaan helposti sisällä, jos ulkona on ikävä sää.

– Sisulla on hirveä määrä energiaa, joten keskittymistä vaativa aivojumppa väsyttää hyvin, kun se joutuu vähän miettimään. Aluksi Sisu luovutti, jos ei heti löytänyt hajua, mutta se on oppinut myös pitkäjänteisyyttä, Karjalainen kertoo.

Rantamäki suosittelee nose workia erityisesti koirille, jotka harrastavat agilityä tai muuta korkeassa vireessä tehtävää lajia, koska haistelu toimii hyvin rauhoittavana vastapainona. Koska lajin koulutuksessa ja kisoissa on huomioitu myös koirat, joilla on erityistarpeita, on aloittamisen kynnys matalalla koiralle kuin koiralle.

Palo, jolla koirat lähtevät etsimään hajua, paljastaa lajin olevan mieluista puuhaa. Jokainen koira saa tunnin aikana onnistumisen kokemuksia, ja tehokkaan treenin päätteeksi koirat ovat rentoja ja valmiina hyvin ansaituille torkuille.

– Parasta tässä on nähdä koiran valtava into. Koira on onnellinen, kun saa haistella, olla koira ja tehdä koiran duunia, Rantamäki summaa.

Lajiin voi tutustua lisää muun muassa Nose Work Finland ry:n nettisivuilla. Eri puolille Suomea on myös perustettu alueellisia yhdistyksiä, ja monet koirakoulut tarjoavat nose work -tunteja.

Jossain täällä kirjahyllyssä se tuoksu on! Pieneen putkiloon tai rasiaan laitetun tuoksun voi piilottaa oikeastaan minne tahansa. Lisähaastetta saa vaihtelemalla piilon korkeutta.
Eija Voutilainen harrastaa monia lajeja neljän koiransa kanssa. Nose work on hänen ja Cissin yhteistä laatuaikaa.

Teksti ja kuvat: Niina Kinnunen

Liity Kuonon
Koiraperheeseen 🐶

Saa sähköpostiisi kuukausittain yhteenveto parhaista koiranhoitoon liittyvistä artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Scroll to Top