Nämä kymmenen kesäistä herkkua eivät sovi koiralle

Kesä on vihannesten ja hedelmien ystäville vuoden parasta aikaa. Koska kasvikset ovat terveellisiä meille ihmisille, oletamme niiden usein tekevän hyvää myös karvaisille ystävillemme. Usein ne tekevätkin, mutta tietyt vihannekset ja hedelmät tekevät poikkeuksen ja voivat olla jopa myrkyllisiä koirille. Listasimme IHeartDogs-sivuston inspiroimana kymmenen hauvoille haitallista kasvikunnan herkkua.

1. Viinirypäleet ja rusinat. Viinirypäleiden ja niistä tehtyjen rusinoiden haitallisuus koirille alkaa olla jo omistajien keskuudessa yleistä tietoa. Ja hyvä niin, koska ne ovat myrkyllisiä. Vaikka osa koirista voi popsia rypäleitä ja rusinoita ilman oireita, riskiä ei kannata ottaa. Viinirypäleet ja rusinat voivat aiheuttaa koiralle (ja kissalle) äkillisen munuaisten vajaatoiminnan. Rypäleet sekä tuoreina että kuivattuina kannattaa siis pitää karvaturrin ulottumattomissa!

2. Sipuli ja valkosipuli. Vaikka valkosipulin haitoista ja hyödyistä kiistellään jatkuvasti, jotkut lähteet väittävät valkosipulin olevan koirille jopa tavallista sipulia haitallisempaa. Joka tapauksessa molempien antamista koiralle tulee välttää, sillä niiden aikaan saama myrkytystila voi aiheuttaa koiralle esimerkiksi voimattomuutta, kohonnutta sydämen sykettä tai tihentynyttä hengitystä. Sipuli ja valkosipuli sisältävät lisäksi tiosulfaattia, joka saattaa aiheuttaa koiralle ja kissalle anemiaa.

3. Kirsikat. Kirsikat ovat suosittua kesäherkkua, eikä ihme, ovathan ne herkullisia! Kirsikan hedelmäliha on turvallista syötävää myös karvaturrille, mutta varren ja kiven sisältämä myrkky voi johtaa hengityselinten vajaatoimintaan ja jopa kuolemaan. Kirsikan varsi ja kivi sisältävät syanidia, joten ei ole ihme, että ne ovat myrkyllisiä. Jos haluat jakaa punaisen herkun hauvasi kanssa, huolehdi, että turre saa maisteltavakseen vai hedelmälihaa.

4. Sienet. Sienisesonki on pian täällä, ja metsässä lenkkeilevät ovat ehkä jo bonganneet mättäällä maukkaita lakkipäitä. Vain pieni osa sienistä on koirille myrkyllisiä, mutta aivan kuten ihmistenkin tapauksessa, on tärkeää syödä vain tunnettuja ja turvallisiksi todettuja lajikkeita. Jos koirasi maistaa metsässä tuntematonta sientä, kannattaa se viedä välittömästi eläinlääkärin vastaanotolle: jotkut sienet saattavat aiheuttaa koiralle jopa tappavan myrkytyksen.

5. Viinimarjat. Vaikka viinirypäleiden ja rusinoiden myrkyllisyys alkaa olla kaikkien tiedossa, viinimarjojen haitallisuus saattaa tulla yllätyksenä. Todellisuudessa viinimarjoissa on vastaavia myrkyllisiä aiheita kuin viinirypäleissä ja rusinoissa. Viinimarjat voivat aiheuttaa koiralle oksentelua ja ripulointia.

6. Raa’at tai vihertävät perunat. Perunan haitallisuus koiralle saattaa tuntua erikoiselta, sillä perunaa löytyy monien laadukkaidenkin koiranruokamerkkien sisällysluetteloista. Kypsentämättömät ja vihertävät perunat ovat kuitenkin koirille myrkyllisiä. Itse asiassa vihertävät perunat ovat haitallisia myös ihmiselle. Perunan aiheuttaman myrkytyksen oireita koiralla ovat muun muassa pahoinvointi, oksentelu, kouristukset ja epätasainen syke.

7. Aprikoosi. Kuten kirsikoilla, myös aprikoosien siemenet, lehdet ja varret ovat myrkyllisiä koirille. Vaikka aprikoosinkin hedelmäliha on koiralle turvallista, koiraa kannattaa tarkkailla, jos sillä on pääsy kasvin muihin osiin. Myös aprikoosit sisältävät syanidia, joka voi aiheuttaa hengityselinten vajaatoimintaa tai jopa kuoleman.

8. Raparperi. Vaikka raparperista saa ihmisille herkullisia leivonnaisia ja muita herkkuja, sitä ei tule koskaan antaa koiraystävillemme. Raparperin lehdet ja varret sisältävät runsaasti oksaalihappoa, joka laskee koiran elimistön kalsiumtasoa, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi munuaisten vajaatoimintaa tai muita lääketieteellisiä ongelmia.

9. Omenan siemenet. Omena on perunan ohella usein turvallista koirille, mutta silti senkin syöttämisessä kannattaa olla varovainen. Omenan siemenet sisältävät niin ikään syanidia ja ovat koirille erittäin myrkyllisiä. Vaikka koirien täytyy syödä melko paljon omenan siemeniä saadakseen oireita, myös tällaisia tapauksia tiedetään. Jos siis annat hauvasi herkutella omenoilla, huolehdi, ettei koirasi saa syötyä hedelmän keskikohtaa.

10. Tomaatti. Vaikka itse punainen tomaatti ei ole koiralle vaarallista, tomaatin varret ja lehdet sekä kypsymättömät hedelmät voivat aiheuttaa hauvalle vatsavaivoja. Vaikka koiran täytyykin maistella tomaatin varsia melko suuri määrä saadakseen oireita, kannattaa turre pitää suosiolla poissa tomaattipensaista.

Otsikkokuva: ”Fuji apple” by Scott Bauer, USDA ARS – This image was released by the Agricultural Research Service, the research agency of the United States Department of Agriculture, with the ID K7602-2 (next).This tag does not indicate the copyright status of the attached work. A normal copyright tag is still required. See Commons:Licensing for more information.English | français | македонски | +/−. Licensed under Public Domain via Wikimedia Commons – https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Fuji_apple.jpg#/media/File:Fuji_apple.jpg