Nämä 16 tavallista ruokaa ovat vaarallisia tai vähintään haitallisia koirallesi

Voiko jokin ruokapöydästä vaivihkaa koiralle livautettu makupala todella sairastuttaa koiran vakavasti? Kyllä voi. Riippuu aivan siitä mitä kyseinen ruoka-aine sisältää.

On paljon tavallisiakin ruoka-aineita, joita me ihmiset syömme päivittäin, mutta jotka voivat koitua koiran kohtaloksi. Seuraavat 21 ruoka-ainetta ovat koiralle vaarallisia.

1.Suklaa

Suurin osa koiranomistajista tietääkin, että suklaa on koiralle myrkkyä. Suklaa sisältää mm. kofeiinia ja teobromiinia, joka kuuluu metyyliksantiinien ryhmään. Valkoisessa suklaassa on vähemmän metyyliksnatiinia kuin tummassa suklaassa ja on siten vähemmän myrkyllistä. Mitään suklaata ei kuitenkaan pitäisi antaa koiralle. Suklaan syöminen voi aiheuttaa koiralle kuivumista, vatsakipuja,levottomuutta, lihaskaramppeja, sydämen rytmihäiriöitä, ruumiinlämmön kohoamista, kohtauksia ja pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman.

2. Sipuli

Sipuli sisältää tiosulfaatti-nimistä ainetta, joka on koirille, kuten myös kissoille myrkyllistä. Sipulin syöminen saattaa aiheuttaa ns. hemolyyttistä anemiaa, joka tuhoaa veren punasoluja. Oireet voivat olla mm. ripulointia, pahoinvointia, uneliaisuutta, hengenahdistusta. Sipulin syömisen jälkeen koira saattaa myös menettää ruokahalunsa. Oireet saattavat ilmaantua jopa 4 vuorokautta sipulin syömisen jälkeen.

3. Macadamiapähkinät

Macadamiapähkinöiden on vasta äskettäin todettu olevan koiralle myrkyllisiä. Monet koirat voivat olla pähkinälle myös allergisia, kuten ihmisetkin. Macadamiapähkinöiden on todettu aiheuttaneen koirille myrkytysoireita, tosin vielä ei ole löydetty mikä pähkinän ainesosa myrkytyksen aiheuttaa. Koiran syötyä macadamiapähkinää, sillä saattaa ilmetä heikkoutta tai lihasjäykkyyttä erityisesti eturaajojen liikkeissä. Muita oireita voivat olla oksentelu, alilämpö, vapina, masentuneisuus ja huojuvat liikkeet.

4. Rusinat ja viinirypäleet

Kuten macadamiapähkinän kohdalla, myöskään rusinoiden ja viinirypäleiden kohdalla ei ole saatu vielä selville mikä niiden ainesosa aiheuttaa koirille myrkytysoireita. Jos koira syö niitä, vaikutukset voivat kuitenkin olla melko dramaattiset. Rusinoiden ja viinirypäleiden syönti saattaa aiheuttaa munuaisten romahtamisen. Munuaisten romahdettua koira saattaa menehtyä jopa 3-4 vuorokaudessa. Sairastuminen  on kuitenkin koirakohtaista, kaikille koirille ei suinkaan kehity munuaisvaurioita. Oireet saattavat ilmetä lievempinä, esim. oksenteluna, ripulina, velttoutena tai kuivumisena, jos koira menettää ruokahalunsa.

5. Avokado

Avokado sisältää persiini-nimistä toksiinia. Se saattaa aiheuttaa koiralle vatsavaivoja, hengitysvaikeuksia tai nestettä keuhkoihin. Vaarallisin avokadon osa on kuitenkin sen kivi. Liukas kivi saattaa helposti livetä käsistä lattialle koiran ulottuville ja nielaistuna kivi voi tukkia henkitorven tai suoliston.

6.Omenan kota

Ihminen harvemmin syö omenasta sen kotaa, joten varo, ettei koirasi pääse siihen käsiksi. Omenan kota sisältää pieniä määriä syaniidia, joka joutuessaan koiran elimistöön voi aiheuttaa huimausta, hengitysvaikeuksia, kohtauksia, pyörtymistä tai hyperventilointia.

7. Hiivataikina

Raaka taikina voi alkaa käymään koiran vatsassa ja muuttua myrkyksi. Sen lisäksi, että hiiva alkaa kehittyä alkoholiksi, se saattaa turvottaa koiran vatsan äärimmilleen kehittäessään kaasua. Kaasun muodostus voi jopa aiheuttaa vatsalaukun repeämisen. Lievempiä oireita voivat olla oksentelu, vatsavaivat ja uneliaisuus.

8.Kofeiini

Tuskin kovin moni antaa koiransa juoda kahvia, eikä pitäisikään antaa. Kahvi sisältää metyyli-ksantiini nimistä stimulanttia, joka stimuloi koiran hermostoa aiheuttaen oksentelua, sydämentykytystä, hermostuneisuutta tai pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman.

9. Pekoni

Pekoni sisältää erityisen paljon rasvaa ja hyvin rasvainen ruoka saattaa aiheuttaa koiralle haimatulehduksen. Haimatulehduksessa haima menettää toimintakykynsä ja tästä aiheutuu koiralle erinäisiä ruuansulatusvaikeuksia.

10. Alkoholi

Jos ei alkoholi ole hyväksi ihmisillekään, miksi se olisi sitä koirille? Alkoholin aiheuttamat ongelmat maksassa ja aivoissa esiintyvät koiralla huomattavasti nopeammin. Jo pienikin määrä alkoholia voi aiheuttaa oksentelua, ripulia, keskushermoston lamaantumista, koordinaatiokyvyn menetystä, hengitysvaikeuksia, koomaa ja jopa koiran kuoleman.

11. Karamellit ja purukumi

Kaikki ksylitolilla mausteutut makeiset, purukumit ja leivonnaiset ovat koiralle vaaraksi. Ksylitoli kiihdyttää insuliinin kiertoa koiran veressä ja voi aiheuttaa verensokerin laskun ja maksan romahduksen. Muita oireita voi olla oksentelu, heikkous, koordinaatiokyvyn menetys ja kohtaukset.

12. Suola

Koiran ruokaan ei ole tarvetta lisätä suolaa. Liika suola aiheuttaa lisääntynyttä juomista ja virtsaamista ja voi johtaa jopa natrium-myrkytykseen. Oireina oksentelu, ripuli, masentuneisuus, tärinä, ruumiinlämmön lasku, kohtaukset tai jopa kuolema.

13. Kaneli

Kanelin sisältämä öljy saattaa ärsyttää koiran suun limakalvoja ja aiheuttaa kutinaa ja epämukavaa oloa. Kaneli voi aiheuttaa myös verenpaineen laskua, joka voi johtaa oksenteluun, ripuliin, sydämen sykkeen vaihteluun tai maksasairauteen. Kanelijauheen haistelu taas saa aikaan aivastelua ja köhimistä sekä mahdollisesti hengitysvaikeuksia.

14. Mantelit

Toinen koiralle myrkyllinen pähkinälaji, tosin ei niin vaarallinen kuin macadamiapähkinät. Manteli voi tukkia ruokatorven tai jopa henkitorven, jos ei sitä ole pureskeltu kunnolla. Suolatut mantelit ovat erityisen vaarallisia, sillä ne voivat aiheuttaa jopa nestepöhön, mikä on erityisen vaarallinen tila koirille.

15.Kookosöljy

Kookosöljy saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, löysävatsaisuutta sekä ripulia.

16. Kirsikat

Kirsikan hedelmäliha itsessään ei ole ongelma, vaan ongelma on kirsikan kivi sekä itse kirsikkapuu, jotka sisältävät syaniidia. Näiden syöminen saattaa aiheuttaa hengityksen salpautumista ja jopa kuoleman.

PS.

Ruoka-asioissa kannattaa tsekata muuten www.kuonokauppa.fi, toimitamme sinulle koiranruuan koti-ovellesi kuukaustilauksella. Sinun ei tarvitse siis enää kantaa selkä vääränä ruokaa kotiisi, vaan toimitukset kätevästi kotiovelle ja edullisesti. Kotiinkuljetus sisältyy aina hintaan ja mitä pidemmäksi aikaa tilaat ruuan, sen edullisemmaksi se sinulle tulee. Tsekkaa lisää täältä.

jutun LÄHDE: http://thedoghouze.com/food-dogs-cant-eat/